torstai 29. toukokuuta 2014

Loppuraportin aika

Lukuvuoden 2013-2014 aikana tieto- ja viestintätekniikan alueilla otettiin harppauksia sekä laitevarustamisen että pedagogiikan kehittämisen osalta. Opetushallituksen ja Kannuksen kaupungin rahoittama hanke alkoi elokuussa 2012 ja jatkui kuluneen kevätlukukauden 2014 maaliskuun loppuun.

Hankkeen keskeiset tavoitteet olivat
  • vapauttaa opetus ajasta ja paikasta, kehittää oppimisympäristöä teknologiaa, verkko- ja monimuoto-opetusta hyödyntämällä ja tuoda tieto- ja viestintätaidot arjen työvälineiksi oppimisprosessissa
  • aikaansaada oppiva yhteisö luomalla uusia oppimistapoja ja ottamalla käyttöön uusia opetusmetodeja
  • pedagoginen kehitystyö, jossa käytetään apuna sosiaalista mediaa sekä eri oppimisympäristöjä
  • kehittää horisontaalista tutkintomallia opiskelijan osaamisen arvioinnissa
  • varmistaa opiskelijoille harvinaisempien kielien opetuksen
  • tukea 2. asteen oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä
  • kehittää monimuoto-opetusta ja arviointiproblematiikkaa

Keskeiset tavoitteet toteutuivat hyvin. Hanke on mahdollistanut lukion tilojen varustamisen ja kehittämisen nykyaikaiseksi ubiikkioppimisympäristöksi. Android-käyttöjärjestelmän tabletlaitteet toimivat saumattomasti Google Apps for Education -sovellusten kanssa. Haettu ja saatu hankkeen jatkoaika (31.3.14 asti) mahdollistikin juuri Android-laitteiden käyttökokemusten hankkimisen. Hankkeen alussa koekäyttöön hankitut  iPad-tabletit ovat osoittaneet vahvuutensa varsinkin musiikin ja kuvataiteen opetuksessa. Opettajat ovat osallistuneet aktiivisesti työpajoihin, VESO-koulutuksiin ja vieneet oppeja käytäntöön. Etäpäivän järjestäminen osaltaan havahdutti TVT:n tuomista mahdollisuuksista. Eri oppiaineiden kursseilla on käytetty käänteisen oppimisen menetelmiä ja ohjattu opiskelijoita etenemään yksilölliseen tahtiin. Ubiikki-ajatusten mukaisesti on tuotettu malleja eri sähköisten oppimisympäristöjen  käytöstä. Oppiainerajoja on rikottu erityisesti lukion Pet’n Science-erikoistumislinjan kursseilla. Osallistuminen Pohjois-Pohjanmaan etälukioverkoston (eLukio) toimintaan on mahdollistanut harvinaisten kielien opiskelun lukiossa. Arviointia on laajennettu koe- ja numeroarvionnista monipuoliseen oppimisen arviointiin prosessina.

Hanketta toteutettiin eri vaiheissaan erilaisilla kokoonpanoilla. Hankkeesta vastasi syyslukukauden 2012 matemaattisten aineiden opettaja, joka keskittyi hanketyössä tabletlaitevertailuun, koekäyttöön hankittujen tabletlaitteiden testaamiseen ja pedagogisten käytänteiden selvittämiseen. Hänen tehtäviinsä kuului myös lukion tiloissa langattoman verkon kantoalueen laajentaminen. Hän jäi pois hanketyöstä kevätlukukauden 2014 alussa jäädessään virkavapaalle. Kevätlukukaudella 2013 matemaattisten aineiden opettajan rinnalle hanketyötä osoitettiin tekemään toiseksi vastuuhenkilöksi biologian ja maantieteen opettaja, jonka toimeenkuvaan kuului pääasiassa vastata hankesuunnitelmaan kirjattujen pedagogisten tavoitteiden toteuttamisesta. Syyslukukaudella 2013 hanketyötä osoitettiin tekemään edellisten lisäksi toinen matemaattisten aineiden opettaja. Hänen tehtäviinsä kuului sekä tekniikkaan että pedagogiikkaan liittyvien käytänteiden selvittäminen.

Hankkeen edistymistä, tuloksia ja vaikutuksia on seurattu ja arvioitu jatkuvasti ja saadun palautteen perusteella tehty tilannearvio.  Hankkeen tuloksia ja vaikutuksia on arvioitu hankkeen loputtua Kannuksen lukion opettajille ja opiskelijoille tehdyissä kyselyissä. Tulosten mukaan 58% kyselyyn vastanneista opettajista katsoi TVT-tietojensa ja -taitojensa lisääntyneen hieman hankkeen aikana ja 33 % vastasi tietojen ja taitojen lisääntyneen huomattavasti. Opiskelijoista 52 % vastasi tietojen ja taitojen lisääntyneen hieman ja 10% huomattavasti. 92 % opettajista vastasi hankkeen olleen hyödyllinen. 48% opiskelijoista vastasi hankkeen olleen hyödyllinen. Sekä opettajat että opiskelijat vastasivat tabletlaitteiden saapumisen opetukseen olevan tarpeellinen asia.

Etäopetuspäivä toteutettiin hankkeen loppuvaiheessa ja päivästä kerätyt palautteet osoittivat, että lukiolla on valmiudet kehittää ja järjestää vastaavanlaisia etäopetuspäiviä tulevinakin lukuvuosina.

Hankkeesta on tiedotettu monissa eri yhteyksissä. Hankkeen käynnistyminen oli esillä lukuvuoden 2012 avaustilaisuuksissa. Sen jälkeen tiedotusta on hoidettu säännöllisesti opettajainkokouksissa ja -palavereissa, vanhempainilloissa,  sivistyslautakunnan kokouksissa ja lautakunnan iltakoulussa, sekä wilman, kotisivujen ja Facebookin kautta. Keski-Pohjanmaan 2.asteen yhteistyökokouksissa hanke on ollut esillä. Hankkeesta on tiedotettu laittamalla hankeblogin linkki lukion kotisivuille, Kannuksen lukion Facebook-sivuille ja Facebookin tieto- ja viestintätekniikan ryhmiin (Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education, Android-tabletit opetuksessa). Hankkeesta on tiedotettu myös paikallisen median kautta.

Hankkeessa syntyneitä tuloksia hyödynnetään ja kehitetään edelleen Kannuksen lukion opetustyössä. Positiivisia tuloksia TVT:n opetuskäytön edistämisestä on hyödynnetty myös perusopetuksen Ubiikki-hankkeen käynnistämisessä ja sen tavoitteiden asettamisessa. Hankkeen tuloksia on selvitetty Kannuksen lukiossa kevätlukukaudella 2014 vierailleille Nivalan lukion edustajille sekä Pihtiputaan ja Viitasaaren lukioiden edustajille. Hankkeesta saatavia tuloksia on esitelty maakunnallisesti kevätlukukaudella 2014 Kokkolassa Osaava-hankkeen järjestämässä TVT-iltapäivässä, jossa lukion hankevastaavat olivat esittelemässä Android-laitteiden käyttöä opetuksessa. Tärkein tulosten levittämiskanava on ollut hankeblogi, josta on tiedotettu Facebookin TVT-ryhmissä ja lukion Facebook-sivuilla ja kotisivuilla. Blogi on kerännyt yli 6000 katselukertaa.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Facebook-kurssi

Lukuvuosina 2012-2013 ja 2013-2014 opiskelijat ovat suorittaneet AT6-kurssin ylläpitämällä lukion Facebook-sivuja.

Syyslukukaudella 2013 kurssin suorittanut opiskelija kertoo kokemuksistaan:

"Fb-kurssilla lisäsin kuvia kuvateksteineen lukion fb-sivuille mm. ykkösten ryhmäytymispäivästä. Olin myös mukana Oulun eteenpäin-messuilla. Eniten seurasin abien toimintaa mm. teemapäivien suhteen. Lisäksi päivitin maanantaisin ruokalistan sivuille.

Kurssi oli kivan erilainen ja voin suositella sitä muille. Käytännön toteutuksen kannalta on mielekästä, että opiskelijoita olisi kulloinkin kurssilla vähintäänkin kaksi."

Lukion valintaoppaasta 2014-2015


lauantai 10. toukokuuta 2014

Fysiikkaa junamatkalla

Tampereen yliopisto järjesti 7.5. avoimien ovien päivän, jonne lukiomme eläinlääketieteellisen linjan opiskelijat suuntasivat allekirjoittaneen lisäksi. Matkasimme Kannuksesta Tampereelle ja takaisin junalla ja mietiskelin ennen retkeä, miten voisimme hyödyntää matka-ajan tehokkaasti. Päivä olisi pitkä ja seuraavana aamuna samaa porukkaa odottelisi fysiikan kaksoistunti. Hmmm... voisikohan tunnit pitää junassa? Soitin rehtorille, joka antoi asialle siunauksensa.

Keskiviikkoaamun alkaessa olin varustautunut muutamalla tabletilla ajatuksenani tarjota tabletti kahta oppilasta kohden. Varustautuminen oli turha, sillä oppilaat olivat ottaneet omia laitteitaan mukaan ja lopulta matkaan otettiin vain yksi lukion laite. Opiskelu tapahtui parityönä, missä opiskeltava kappale oli jaettu osiin parien kesken ja kukin pari työsti Google Drivessa jaettuun asiakirjaan keskeisimmät asiat omasta osiostaan.






maanantai 5. toukokuuta 2014

Virtuaalivieras

Tuotekehitysinsinööri Antti Tanner, GE Healthcare China, oli virtuaaliasiantuntijavieraana (http://www.opetin.fi/asiantuntijaverkosto/) fysiikan tunnillamme. Antti kertoi lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisen tieteen opinnoistaan TKK:ssa ja työstään mm. EEG-tutkimuksessa ja röntgenlaitteiden kehityksessä. Mielenkiintoista oli kuulla hänen kansainvälisistä opiskelu- ja työkokemuksistaan. Kuvassa opiskelijamme kertovat Antille Google Hangouts:n välityksellä tulevaisuudensuunnitelmistaan.



tiistai 22. huhtikuuta 2014

GE1 yksilölliseen tahtiin

Tabletlaitteet jaettiin neljänteen jaksoon jälleen ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Tosin pieni osa opiskelijoista ei enää ottanutkaan vastaan koulun tarjoamaa laitetta - BYOD-suuntaus oli alkanut käytännössä toimia lukiossamme. Laitteiden monipuolista hyödyntämistä mietimme junioreita opettavien opettajien kanssa monissa keskusteluissa.

GE1-kurssin alussa esittelin opiskelijoille ajatuksiani yksilölliseen tahtiin etenemisestä. Pientä varauksellisuutta ilmassa selvästi oli, kuten aina uusien asioiden edessä. Suurin osa lähti kuitenkin myönteisellä asenteella liikkeelle. Tabletlaitteiden peruskäyttöön ei tarvinut tässä vaiheessa käyttää enää aikaa. Opit toisesta jaksosta olivat hallussa.

Opiskelijat tekivät suunnitelmat etenemisestä: mitä oppimisympäristöjä ja materiaaleja käyttävät, etenevätkö yksin/pareittain/ryhmissä, mitä kurssiarvosanaa tavoittelevat. Keskeisimpänä kurssialustana toimi Google Drive, jonne kokosimme mm. kurssisuunnitelman, kurssikirjan lukujen jäsentelyt, palautettavat tekstit ja piirrokset sekä opettajan ja opiskelijoiden linkkivinkit. Edmodoa kokeilimme kurssin alussa. Selkeintä oli kuitenkin keskittää töitä Driveen niin paljon kuin mahdollista.


Kurssikansion sisältö (klikkaamalla kuva suuremmaksi)



Oppikirjan lukujen jäsentelyt (muistiinpanot) jaoin PDF-tiedostoina. Kävin jäsentelyjä läpi luentomaisesti vähintään 2-3 oppitunnilla viikottain. Uutta asiakokonaisuutta ja käsitteitä selitin tuntien aluissa sitä mukaa, mitä nopeimmat etenivät. Yksittäisille opiskelijoille ja ryhmissä eteneville selitin asioita uudestaan ilmenneen tarpeen mukaan. Noin puolet kurssilaisista kirjoitti PDF-tiedostoista vihkoihinsa muistiinpanot kotona tai oppitunneilla, osa kertoi tulostavansa ne paperille koeviikon alkuun mennessä ja osa käytti pelkästään sähköisiä versioita koko kurssin ajan. Tehtävien tarkistusmateriaalit olivat kolmena kappaleena (paperiversiot) käytössä kaikilla tunneilla.

Tehty tiedosto siirtyy tarvittaessa nopeasti kaverille esim. Bluetooth:lla


Testauksia kurssin puolivälissä
Kurssin puolivälissä testasin opittua Googlen Lomakkeella tehdyllä testillä. Kurssilaiset pääsivät samalla näkemään ja kokeilemaan, millainen koeviikon koe on tekniseltä toteutukseltaan. Ilahduttavasti ilman oppikirjaa tehdyt vastaukset oli suurelta osin oikein. Testistä en ilmoittanut etukäteen.

Koeviikolla kurssikoe suoritettiin kahdessa osassa, ensimmäinen osa ATK-luokassa pöytätietokoneilla ja toinen osa BG-luokassa tableteilla. Ensimmäisessa osassa opiskelijoiden tuli tuottaa ryhmätöinä käsitekartat annetuista aiheista Mind Mup -sovelluksella. Toinen osuus tehtiin yksilötyönä, jossa testattiin kattavasti käsitteistön hallintaa. Googlen Lomake -sovelluksella tekemäni kokeen linkin jaoin koetilanteen alussa wilmaviestinä. Oman jännityselementin toi kyseisenä aamuna runkoverkossa ilmenneet ongelmat - vielä puoli tuntia ennen kokeen alkua koulukeskuksen internetyhteydet takkuilivat. Sen verran yhteydet toimivat yhdessä välissä, että sain tulostettua Drivesta yhden paperiversion yksilöosuuteen tekemästäni käsitekokeesta. Kokeen alkuun mennessä yhteydet alkoivat taas toimia ja kopiokoneelle ei tarvinutkaan suunnata. Esseiden kirjoittamista ei kurssikokeeseen sisällytetty, sillä kolme kurssin aikana kirjoitettua laajaa tekstiä kattoivat tämän osa-alueen harjoittelun.


Palautteina opiskelijat antoivat kurssin toteutuksesta:

Yleistä työskentelystä

"Työhön oli helppo tottua."

"Itse en opi seuraamalla opetusta vaan kirjoittamalla."

"Uusi menetelmä vaatii totuttelua mutta kyllä sen melko nopeasti oppi"

"Opiskelutapa oli aluksi hankalaa, mutta kun pääsi alkuun kappaleet sujuivat nopeasti ja tehokkaasti. Opiskelu tapa sopi minulle, koska tykkään käydä asiat nopeasti, että kertaamiselle jää enemmän aikaa."

"Itselläni oli ainakin hankala tottua tähän tapaan, vaikka näin lopulla miettii niin kyllä tää ehkä silti oli parempi keino."

"Oppiminen ei ollut ehkä aivan ideaalinen itselleni, koska pidän enemmän opettajan kuuntelemisesta, muistiinpanojen tekemisestä ja asioista keskustelemisesta."

"Opin paremmin asiat opettajajohtoisessa opetuksessa ja kirjoittamalla kaikki muistiinpanot ylös (joko vihkoon tai driveen)."

"Olen käyttänyt opiskeluun paljon tablettia ja tietokonetta, koska suurin osa töistä on ollut sähköisesti tehtäviä. Ja oli aika vaikea tottua, koska olen aina pitänyt enemmän opettajajohtoisesta opiskelusta. Ja toisaalta opiskelutapa sopi näinkin, mutta kyllä opin paremmin vanhalla tyylillä."


Arvioinnista

"Kurssin päätteeksi tarvitaan koe. Se helpottaa arvioimista ja antaa myös oppilaalle arvion kurssin sujumisesta."

"Mielestäni ei välttämättä tarvita pitkää kurssikoetta, koska pitkiä tekstejä tuli hyvin, joten ne korvasivat kurssikokeen esseet sekä käsitekoe oli hyvä, koska käsitteet yleensä unohtuvat ja tällä tavoin ne tulivat huolella luettua ja opeteltua."

"Kolme laajaa tekstiä riittää. Ei missään tapauksessa enempää, koska niin monta muutakin ainetta yhtä aikaa, niin aika ei meinaa riittää kaikkien aineiden tiiviiseen panostukseen."

"Tein parin kanssa yhteisellä koneella mindmapin, joten ei ongelmia ilmennyt. Mutta mielestäni mukavaa vaihtelua ainaisiin kokeisiin."

"Ryhmänä tehty koeosuus onnitui hyvin, koska oli erilaista ja mukavaa. Mielestäni juuri tällainen käsite koe oli hyvä näin kurssin päättyessä."

"En koe mindmupin olleen turhan hyvä sen ominaisuuksien takia. Osa kuplista poistui jos kuplia tallensi ensin päivittämättä, mutta kun siirryttiin yhdelle koneelle oli se nopea ja yksinkertainen. Tästä olisi hyvä varoittaa tulevaisuudessa tekijöille, ettei esimerkiksi puolet tehtävästä poistu viimehetkillä."


Tabletlaitteista

"Käytin paljon tablettia ja tietokoneita ja en itse tykkää, että opiskelu siirtyy koko ajan enemmän ja enemmän sähköiseksi mutta toisaalta hyvä oppia sitä jo täällä lukiossa, niin jatkokoulutuksesessa helpompi sopeutua sähköiseen opiskeluun, koska siellä varmasti myös näin."

"Kannatan vanhanaikaista opetustyyliä, sillä henkilökohtaisesti minun on vaikea lukea muistiinpanoja ym. näytöltä, enkä näinollen muista mitä olen lukenut ja asia painuu muutenkin paremmin mieleen, kun sen on itse kopioinut käsin, tablettia käyttäessä hartiat, niskat ja pää kipeytyvät, joka haittaa myöskin oppimista."

"Tablettia käytin vain pakon edessä, kotikonetta käytin tekstien kirjoittamiseen ja tiedonhakuun ja kännykkää tiedonhakuun yms. tunnilla. Tabletin käyttö ei ollut yhtään hyvä asia, haittasi opiskelua."

"Käytin tablettia lähes joka tunnilla muistiinpanojen lukemiseen, tiedon etsimiseen ja tekstien kirjoittamiseen. Onnistui hyvin ja on oikein kätevä laite."


Muita palautteita

"Oli hyvä, kun pystyi tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa osan teksteistä."

"Teknologian lisääminen koulussa on hyvä ja edistys on mukava nähdä."

"Kurssi sujui mukavasti ja toivottavasti tätä opiskelutapaa käytetään jatkossakin."

"Oli mukava, erilainen ja kiinnostava kurssi."

"Opiskelin ryhmässä kavereiden kanssa. Opiskelu oli rattoisaa ja tuntui että oppii paljon paremmin, kun pitää itse opetella asiat tehtäviin. Systeemiin oli helppo tottua, vaikka se tuntui aluksi aika työläältä. Opiskelutapa oli mukava, kun sai edetä omaan tahtiin ja asiat oppi hyvin, ei haittaisi vaikka jatkossakin olisi sama oppimistapa käytössä."



Kurssin aikana nopeimmat kävivät oppikirjan kaikki luvut läpi tehtävineen ja tutustuivat internetissä suureen määrään erilaisia aineistoja. Uusia sovelluksia löytyi mm. tekstien tuottamisen avuksi ja valtioiden opiskeluun. Neljä kurssilaista teki viimeisillä tunneilla vielä luonnonmaiseman analysoinnin valitsemastaan kotikunnan kohteesta. Luonnonmaiseman analysoinnin kotikunnan kohteesta olen aiemmin teettänyt vain GE5-kurssilla (Suomen maantiede). Kurssiarvosanan osalta tavoitteeseensa pääsi jokainen - osa jopa numeroa tai kahta parempaan.

Ehdottomasti tätä täytyy hioa eteenpäin!


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Flippauksia ruotsin kakkoskurssilla


Tammikuussa heitin ohimennen parille kollegalle välituntikeskusteluissa, että kokeiltaisko junioreiden kanssa flippausta. Ruotsin opettaja kommentoi sen suuremmin asiaa miettimättä: "Kokeillaan vaan." Alustaksi ehdotin hänelle Edmodoa tutun Googlen ympäristön rinnalle. Muutama kuukausi myöhemmin kokeilujen tuloksia onkin ilo tuoda tänne blogiin:


"Ruotsin toisella kurssilla kokeiltiin “flippaamista”, eli luopumista perinteisestä opettaja puhuu, oppilas kuuntelee - tavasta. Kurssin aika esimerkiksi kielioppia käytiin lävitse niin, että opiskelijat tutustuivat kielioppiteoriaan esimerkiksi kielioppivideoiden avulla Youtubessa ja/tai valmiiden diaesitysten sekä mahdollisesti niihin liittyvien muistiinpano-/tehtävälappujen avulla. Videoiden hyvä puoli on se, että niitä pystyy katsomaan useita kertoja, ja kelaamaan vaikeaksi koettuihin kohtiin. Pääsääntöisesti oppitunneilla ei enää käyty kielioppisääntöjä pikkutarkasti lävitse pienen kertauksen lisäksi, vaan aika käytettiin paremmin hyödyksi esimerkiksi tehtävien teossa. Lisäksi jäi enemmän aikaa lisätukea tarvitsevien neuvomiseen, kun taas oppimisessaan pidemmällä olevat pystyivät haastavampiin harjoituksiin. Oppilaita yritin aktivoida vaihtelevalla menestyksellä teettämällä paljon harjoituksia pareittain ja ryhmissä. Mukavaa oli huomata, kuinka yhdessä tekemällä jotkut oppilaat kokivat valaistumisen hetkiä esim. jonkin kielioppisäännön kohdalla.

Tabletit sekä kännykät olivat myös tiiviisti mukana kurssilla. Erityisesti sanojen etsimiseen mobiilit laitteet ovat mainioita, aikaa ei kulu jatkuvaan paperisen sanakirjan selaamiseen. Tablet vapauttaa myös opettajaa työpöydän takaa, kun kaikki kulkee mukavasti mukana, eikä aina tarvitse palata pöydän luo tarkastamaan vaikkapa Wilma-merkintöjä.

Teimme kurssilla tehtäviä myös sähköisessä muodossa. Esimerkiksi harjoituskirjoitelmat opiskelijat jakoivat Google Driveen opettajalle. Netti on myös pullollaan erilaisia alustoja, joilla voi tehdä ja teetättää erilaisia harjoituksia. Itse olen tykästynyt Edmodo-nimiseen sivustoon sen helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden vuoksi. Sivusto myös muistuttaa joiltain osin esimerkiksi Facebookia, joka lienee nykyisin kaikille opiskelijoille tuttu.

Kuva 1: Opiskelijoilla on vastaamisen jälkeen mahdollisuus katsoa väärin menneet kohdat.

Edmodossa on suhteellisen helppoa tehdä erilaisia kokeita, mm. aukkotäydennystehtäviä, toki aikaa tähän kuluu ainakin alussa jopa enemmän kuin normaalin paperisen kokeen tekemiseen. Teimme ruotsin kurssilla Edmodossa esimerkiksi lyhyitä verbikokeita. Opiskelijat voivat vastaukset lähetettyään nähdä esim. monivalintaosioiden tai aukkotehtävien kohdalta vastauksiensa oikeellisuuden (Kuva 1). Opettaja näkee myös esimerkiksi miten yksittäisiin kysymyksiin on osattu vastata (Kuva 2). Kaikkia Edmodon tarjoamia mahdollisuuksia en ole varmasti vielä edes hoksannut, esimerkiksi oppilaiden vanhemmat voi kutsua mukaan Edmodo-ryhmiin seuraamaan jälkikasvun suorituksia.


Screenshot_2014-04-14-08-26-14.png
Kuva 2: Edmodo-ohjelmalla näkee, miten yksittäisiin kysymyksiin on oikeat vastaukset löydetty.


Screenshot_2014-04-14-08-27-35.png
Kuva 3: Huoltotauot iskivät valitettavan usein juuri silloin, kun Edmodoa olisi halunnut käyttää.











Toki ongelmiakin Edmodon kanssa oli. Ohjelma ei tallentanut joidenkin oppilaiden vastauksia kokonaan tai osa vastauksista saattoi vain hävitä. Lisäksi ongelmaksi muodostui joissain tapauksissa kirjaimet ä, ö ja å; ohjelma ei tunnistanut näitä ja vastauksista tuli yhtä sotkua. Lisäksi ohjelmapäivitykset ja -huollot sotkivat joskus suunnitelmia (Kuva 3), ja tabletilla tehtäväksi suunniteltu testi muuttuikin lennosta paperiseksi. Muiden kuin monivalinta- tai aukkotäydennystehtävien tarkastamiseen menee Edmodolla kuitenkin aikaa vähintään saman verran kuin paperisissakin kokeissa. Ja, jos opettaja haluaa jakaa esimerkiksi puolikkaita pisteitä monivalintatehtävissäkin, niin jokaisen opiskelijan kohdalta on vastaukset käytävä lävitse. Lisäksi palautteen antaminen tuntui hankalalta, kun ei ole mitään fyysistä, jota palauttaa opiskelijalle ja josta tämä näkisi opettajan merkinnät. Vaikeuksista huolimatta aion käyttää Edmodoa yhä enemmän ja monipuolisemmin jatkossa.

Opiskelijat olivat montaa mieltä kurssin “flippaamisesta”. Videot katsottiin pääosin mukaviksi, koska niitä pystyi katsomaan yhä uudelleen. Joillekin tuotti ongelmia kodin hitaat nettiyhteydet, joten videoiden katsominen jäi lähinnä kouluun. Toiset toivoivat enemmän muistiinpanojen kirjoittamista opettajan johdolla, toiset taas pitivät aktiivisemmasta tavasta opiskella. Jotkut opiskelijat olivat jo kyllästyneitä flippaamiseen, koska sitä on heidän mukaansa niin monella kurssilla.

Summa summarum: Tulen varmasti “flippaamaan” tulevaisuudessa enemmänkin, sillä mielestäni tällä tavalla oppilaat aktivoituvat enemmän, ja opiskelu oppitunneilla on mielekkäämpää. Tämä toki vaatii edelleen lisää omien opetustapojeni kehittämistä, välillä oli kovin helppoa palata takaisin tuttuun ja turvalliseen perus-behaviorismiin. Tabletlaitteet ovat mukava lisä opetukseen ja niidenkin käyttöä tulen lisäämään, kunhan erilaiset ohjelmat ja tavat käyttää laitetta tulevat tutummaksi."

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Matematiikkaa käänteisen oppimisen menetelmin

MAA- ja MAB-kurssien opettaja kertoo kokemuksistaan:

"Olen käyttänyt käänteisen oppimisen menetelmiä, jossa opiskelijat tutustuvat ennakolta uuteen asiaan oppikirjan, opetusvideoiden ja muun verkkomateriaalin avulla. Uuteen asiaan tutustuminen voi tapahtua ubiikisti opiskelijalle parhaiten sopivimmalla tavalla. Ja opetusvideoiden ääreen voi palata myös myöhemmin. Opettajana olen voinut entistä paremmin keskittyä tunneilleni ohjaamaan työskentelyä, joka tapahtuu joko yksilöllisesti tai ryhmissä.

Menetelmää olen käyttänyt pitkän matematiikan geometrian kurssilla (MAA3) ja kertauskurssilla (MAA15) ja lyhyen matematiikan matemaattinen analyysi-kurssilla (MAB4). Opiskelija on voinut edetä kurssilla yksilöllistä tahtia. Osalle opiskelijoista käänteinen oppiminen sopii, enää heidän ei tarvitse odottaa tunnilla opettajan osuuden päättymistä harjoittelemaan päästäkseen. Osalle opiskelijoista menetelmä on ollut vaativa ja opiskelija on joutunut todella tekemään töitä oppimisen eteen. Opiskelijat myös mielellään työskentelisivät passiivisesti kirjoittaen opettajan muistiinpanot teoriasta harjoitusesimerkkeineen vihkoon tai tabletille. Toisaalta opiskelijat eivät myöskään luota siihen, että voisivat oppia itse asioita ilman opettajan täsmällisiä tuntimuistiinpanoja.
Opettajana olen ollut kuitenkin tyytyväinen saamiini tuloksiin ja tulen jatkamaan käänteisen oppimisen hyödyntämistä ohjauksessani.

Olen järjestänyt 2-osaisen kokeen, jossa toinen osa tehdään itsenäisesti ja toinen osa ryhmissä, arvostelussa parempi joko itsenäinen tai itsenäinen+ryhmä jää voimaan. Hyvin menestyvillä oma antoi yleisesti paremman tuloksen ja heikommin matematiikkaa hallitsevilla ryhmän yhteinen vahvuus kantoi parempaan arvosanaan. Ryhmätyöskentely oli aktiivista ja jokainen osallistui ryhmässä tehtävien suoritukseen.

Hanke on aktivoinut opiskelijoita tablettien käyttöön ja innostanut opettajaa uudenlaisten pedagogisten arviointi- ja ohjausmenetelmien käyttökokeiluihin."

torstai 27. maaliskuuta 2014

AirWatch

Kannuksen perusopetuksen ja lukion tablet-laitteille hankittiin AirWatch-hallintaohjelmisto. Kyseinen ohjelmisto mahdollistaa keskitetyn ohjelmien etäasennuksen sekä asetusten säätämisen erityyppisille kannettaville laitteille. Ala-asteelle ollaan hankittu iPadeja, lukiossa on pääasiassa Android-laitteita ja Juhani Vuorisen koululla iPadit ja Androidit jakautuvat suurinpiirtein tasan, joten yhteinen hallintaohjelma on tervetullut täydennys.

Näkymä hallintakonsolin rajoitusosiosta. Monta täppää valittavana.

Tutustuimme ohjelman käyttöön sekä mietimme yhteisiä sääntöjä maaliskuun alkupuoliskolla järjestetyssä koko päivän mittaisessa koulutustilaisuudessa. Paikalla oli edustusta jokaiselta kouluasteelta. Päivän antina saimme koko joukon ratkaisumalleja ja toisen mokoman lisäkysymyksiä sekä tekniikkaan että tablet-pedagogiikkaan liittyen.

Sami Santavuori

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Luxemburgin matka 2014

Luxemburg


Taustaa:

Kannuksen lukio osallistuu kansainväliseen LEADER-TV hankkeeseen, jossa Kannuksessa paikallisina toimijoina ovat Kannuksen kaupunki ja lukio sekä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän maaseutuopiston Kannuksen yksikkö. Yhteistyöprojekti on Clervaux-Viandenin (Luxemburg) ja Rieskan (Suomi) Leading-alueiden välillä.


Tavoitteet:

Tavoitteena on molempien toimijoiden osallistuminen lyhytelokuvien tuottamiseen nuorten media- ja kulttuuriosaamisen kasvattamiseksi. Hankkeella myös edistetään kansainvälistymistä ja muiden kulttuurien hyväksymistä ja niihin tutustumista. Molemmilta tahoilta osallistuu ryhmä lyhytelokuvien tekoon ja workshopeihin, sekä toiseen kulttuuriin tutustumiseen. Lisäksi molemmilta organisaatioilta osallistuu muutamia henkilökunnan / opettajien edustajia.


Projektissa mukana:

Kannuksen lukiosta mukana on kuvataiteen opettaja Jouko Karjalainen sekä neljä toisen vuoden opiskelijaa: Elina Heikkilä, Jasmina Luomala, Riina Peltola ja Katja Miettinen.


Aikataulu vaihdoille:

Kannuksesta käydään kaksi kertaa Luxemburgissa. Vastavierailut Suomeen tehdään vastaavasti kaksi kertaa. Ensimmäiset vaihdot toteutuvat keväällä 2014 ja toinen vaihtorupeama ajoittuu elo-syyskuun vaihteeseen 2014.



Matkakertomus:


Seuraavassa lyhyt kertomus kuvien kera, mitä ensimmäinen vaihto Luxemburgissa piti sisällään.

Matka alkoi sunnuntaina 2.3. klo 12.00 maaseutuopiston pihalta ja perillä määränpäässä Troisviergen nuorisotalolla olimme saman päivän iltana noin klo 22.00 Luxemburgin aikaa. Paluumatkalle lähdettiin lauantaiaamuna 8.3. ja Kannukseen saavuttiin yöjunalla vasta seuraavana päivänä kuuden aikaan aamulla.





Gin ja Ben, valokuvauksen ja elokuvaamisen
opettajamme Luxemburgissa.
Heti ensimmäisenä työpäivänä maanantaina päästiin jo kokeilemaan valokuvausta. Lisäksi saatiin perusohjeita kameran toiminnasta.

















Puheita pitivät niin paikalliset poliitikot,
kuin projektissa mukana olleet eri tahot.
Ensimmäinen työpäivä huipentui viralliseen tervetuloa -juhlaan. Juhlassa tarjottiin juhlamaljat sekä paikallista erikoisuutta, kilpikonnan muotoon leivottua yllätysleipää.

Yllätysleipä Luxemburgilaiseen
tyyliin.


















Perinteinen tuolileikki on tuttu myös Luxemburgisssa.
Iltaisin järjestettiin erilaisia yhteisiä pelejä ja leikkejä. Tarkoituksena oli ryhmäyttää ja saada nuoret tutustumaan toisiinsa. Osan tapahtumista olivat suunnitelleet ja järjestäneet Luxemburgilaiset nuoret. Osasta vastasi meidän oma kahdeksan nuoren ryhmä.








      


Luxemburgin pääkaupungin, Luxemburgin
idyllistä kaupunkinäkymää.


Aamupäivisin lähdimme erilaisille tutustumisretkille. Samalla oppilaat harjoittelivat kuvaamista. Retket suuntautuivat niin lähikyliin kuin itse pääkaupunkiin, Luxemburgiin.

Suurlähettiläs Marja Lehto
Luxemburgilaiset olivat järjestäneet meille yllätyksen, jota ei lukenut päivän matkaohjelmassa. Pääsimme vierailykäynnille Suomen Luxemburgin suurlähetystöön. Lähetystössä tapasimme itse suurlähettiläs Marja Lehdon henkilökuntineen. Hän kertoi, että Suomen Luxemburgin suurlähetystö avattiin 1.8.1995. Suurlähetystö on myös pienin Suomen suurlähetystöistä. Puhuttuamme muutaman päivän pääsääntöisesti englantia, tuntui virkistävältä kuulla tuttua suomea.








Pipa Pärssinen lukee suomenkieliset uutiset RTL:n studiolla.
Pääsimme tutustumaan myös Luxemburgin radio- ja televisioasemaan (RTL). Kiersimme sokkeloista rakennukskompleksia oppaamme johdatuksella ja eräässä huoneessa Suomesta kotoisin oleva mies kertoi meille selvällä Suomen kielellä omasta editoijan työstään.


Kuvamateriaalin editointia
RTL:n studiolla








Jasmin Luomala ja Elina Heikkillä perehtyvät
järjestemäkameran elokuvausominaisuuksiin
Clervauxin kaupungissa.
Erilaiset kuvaamiseen liittyvät työpajat rytmittivät päiväohjelmaa. Aamupäivisin oli tutustumiskäyntejä ja lounaan jälkeen erilaisia teoriaan ja käytäntöön liittyviä pajatunteja. Kameraan tutustuttiin niin valokuvaamisen, kuin elokuvaamisen kannalta. Pedagoginen suuntaus oli try and learn -pohjainen.


Clervauxin katedraali yöllä.
Clervauxin vanha linna yöllä.



Kaikki kahdeksan mukana ollutta kannuslaista nuorta.
Yksi hienoimmista kohteista oli kuvan taustalla näkyvä Viandenin linna. Linna on täysin restauroitu ja palautettu parasta kauttaan vastaavaan kuntoon.











Keskittynyttä elokuvan editointia.
Aikataulu ei pitänyt aivan paikkaansa ja lopussa tulikin kiire saada kuvat analysoitua ja elokuvat editoitua. Nuoret tekivät loppuviikosta pitkää iltaa saadakseen omat kuvauksensa esityskelpoiseen kuntoon ja tallennettua. Uudet ohjelmat, koneet ja opittavat asiat loivat omat haasteensa.







Päivät olivat pitkiä ja työntäyteisiä. Aamupala alkoi joka päivä viimeistään puoli kahdeksalta ja illat venyivät lähes yhteentoista. Tämän jälkeen päästiin omiin 2-4 hengen huoneisiin lepäämään. Tästä huolimatta lähtöaamun viimeisessä ryhmäkuvassa meno oli näinkin vauhdikasta.
Koko sakki viimeisessä yhteiskuvassa lähtöaamuna. Mukana oma ja Luxemburgin porukka. Ainoastaan opettajamme Gin ja Ben puuttuvat. Olivat kuvaamassa meitä.


Teksti ja kuvat: JK

perjantai 24. tammikuuta 2014

Ubiikki-viestiä eteenpäin

Tammikuun puolivälissä saimme vierailijoita Nivalan lukiosta. Rehtori, eri aineryhmien opettajia ja atk-laitevastaava tulivat tutustumaan Ubiikki-hankkeeseen ja yleisesti erilaisiin ratkaisuihimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. On hienoa huomata, että työmme huomioidaan jo alueellisesti ja pystymme jakamaan tietoa TVT:n saralla.

Aloitimme kierroksen musiikkiluokasta, jossa musiikin- ja kuvataiteen opettajamme esittelivät iPadien käyttöä taito- ja taideaineissa.

Sinfoniaorkesteri tutuksi iPadin avulla













Musiikin opettajamme lähti vetämään tanssiharkkoja vanhojenpäivään valmistautuville ja me muut jatkoimme oppimisympäristöjen käytön esittelyyn. Lisäksi kävimme läpi, millä keinoin laajennamme TVT:n käyttöä koulukeskuksessamme ja millä alueilla kehittämisen painopisteet ovat tällä hetkellä.

Seuraavaksi kerroimme kokemuksia Android-käyttöjärjestelmän tabletlaitteiden opetuskäytöstä ja laitteiden yhteispelistä Google Apps for Education-sovellusten kanssa.

Keskittyneitä vierailijoita













Lopuksi kokoonnuimme aineryhmittäin eri luokkatiloihin, joissa käytiin vapaamuotoista oppiainekohtaista keskustelua tieto- ja viestintätekniikan käytöstä.

Vieraamme vaikuttivat tyytyväisiltä tilaisuuteen. Myös meille itsellemme tämä oli oivallinen mahdollisuus tilannekatsaukseen oppimisympäristöjen ja mobiililaitteiston käytön osalta sekä ylipäätään koko TVT-työn osalta.


Palautteena saimme mm. seuraavaa:

"Tutustumiskäynti oli antoisa. Oli hyvä nähdä käytännössä esiteltynä käytössänne olevat oppimisympäristöt ja laitteet sekä kuulla arkipäivän kokemuksia niiden kanssa toimimisesta."

"Oli kiva aistia innostuksenne ja kuulla, miten olette pitkällä tähtäimellä ottamassa askelia rohkeasti opetusteknologian käytön suuntaan."
                     
"Hyvä oli kuulla siitä, miten opiskelijat ovat ottaneet uudet menetelmät omikseen ja mitä haasteita on tullut vastaan."

"Jos aikaa olisi ollut enemmän, laitteita olisi ollut kiva päästä kokeilemaan."

"Hyvä, että on otettu huomioon eri aineiden tarpeet laitehankinnoissa."

"Aika monta oppimisympäristöä - voi olla opiskelijoille sekavaa, työlästäkin TAI mahdollistaa eri tarpeisiin parhaan."

"Hyvä ja innostava eteenpäin menemisen meininki. Uskallusta tarttua uuteen ja haasteelliseenkin."

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kokemuksia etäpäivästä 10.12.

Lukiossamme järjestettiin tiistaina 10.12. toisen vuosiluokan opiskelijoille etäpäivä. Opiskelijat saivat päivän lukujärjestyksen mukaiset ohjeet suoritettavista tehtävistä sähköisesti. Heidän tehtävänään oli opiskella aiheena olleet asiat sekä palauttaa annetut tehtävät sähköisessä muodossa opettajalleen. Käytössä olivat sähköposti, Google Drive, Wilma, Moodle ja Liikkeelle-ympäristö opettajan ohjeistuksen mukaan.


Ohessa opiskelijoiden ja opettajien mielipiteitä päivästä:

Opiskelijoiden kokemukset

Plussat:

+Sai nukkua pitkään (3)
+Oli rennompaa
+Sai tehdä töitä omassa tahdissa (3)
+Ei tarvinnut mennä kouluun (4)
+Vaihtelua (4)
+Erilaista oppimista (3)
+Sopivasti tehtävää (2)
+Mukavaa (3)
+Motivoiva
+Tehtävät oli hyviä ja niitä oli sopivasti
+Selkeät ohjeet tehtävien tekoon (2)
+Pystyi keskittyä rauhassa ja omalla tavallaan tehtävien tekoon
+Tuli luettua huolellisemmin kappaleet
+Oppi tekeen itsenäisesti asioita
+Vapaa aikataulu

Miinukset:

-Matematiikasta oli liikaa tehtäviä
-Liikaa tehtäviä (2)
-Netissä työskenteleminen monimutkaista
-Matemaattiset laskut olivat hankalia, koska ei ollut sopivaa ohjelmaa
-Kaikki piti tehdä sähköisesti
-Opettajajohtoisesti työskennellessä oppi paremmin
-Piti tehdä juuri niiden tuntien aikana. Eikö voisi lähettää vain saman päivän aikana?
Tehtävät täytyi palauttaa oppituntien aikana  -> sama olla koulussa tekemässä tehtäviä (4)
-Päivän olisi pitänyt olla maanantai tai perjantai. Tiistai oli epäkäytännöllinen varsinkin kaukaa tulevien kannalta. Kennelit ei pääse kotiin.   (4)
-Huonoa oli se, että piti tehdä netissä (entä jos netti ei toimi tai pätkii?)
-Kaikkien etäpäivän tuntien pitäisi olla etänä
-Palautukset
-Tableteille ei tullu paljon käyttöä

Kehitettävää:

-Lisää etäpäiviä (3)
-Selkeämmät ohjeet (3)
-Vähemmän tehtäviä
-Tietyt tehtävät saisi tehdä kirjallisesti
-Voisi järjestää kerran jaksossa
-Lisää etäpäiviä
-Tehtävät saisi tehdä myös paperille ja palauttaa seuraavana koulupäivänä
-Päivä tulisi sijoittaa paremmin
-Etäpäiviä voisi pitää tulevaisuudessakin, mutta tehtävien palautusajankohtia voisi olla esim. kyseisen päivän iltaan mennessä
-Muistiinpanoja etukäteen
-Muistiinpanot netissä
-Palautuspäivä tehtäville
-AC-opetusta
-Tunteja olisi voinut olla netin välityksellä


Opettajien kommentteja

Plussat:

“Merkityksellinen kokeilu hyödyntää erilaisia ohjausvaihtoehtoja (AC) ja eri oppimisympäristöjä”

“Mielenkiintoinen kokeilu. Hyvin opiskelijat tehtävät tekivät.”

“Osa oppilaista piti etäpäivästä, koska sai vapaasti työskennellä ja etsiä tietoa tehtäviin kotona tai koulussa , sekä pystyi käyttämään erilaisia tiedonhankintamenetelmiä, erilainen opiskelupäivä. Opettajana piti pohtia tehtävä laajasti ja siten, että oppilas saa asiasta kokonaiskuvan ja pystyy hankkimaan tietoa itsenäisesti.”

“Mielenkiintoinen, erilainen päivä.”

Miinukset:

“Muutama oppilas piti päivää turhana ja olisi opiskellut koulussa.”

“Jäi vähän epäselväksi, pitikö ne tehtävät tehdä juuri oppituntien aikojen puitteissa, vai ei. Sitä opiskelijat purnasi, miksi piti tehdä just silloin, kuten vaadin, eikä vaikka vain saman päivän aikana!”

Kehitettävää:

“Omalta kohdalta kyllä. Mielestäni ei saisi jäädä kokeiluksi vaan ottaa käyttöön säännöllisesti (vaikka kerran lukukaudessa). Olisipa mielenkiintoista järjestää etäpäivä jonkin teeman ympärille kaikkien oppiaineiden osalta, oppiainerajat rikkoen yhteistyössä opettajat ja opiskelijat. Tuotoksia voitaisiin esitellä postereina, facebookissa tms”

“Pidin itse päivää kokeilun arvoisena. Miten oppilaat omaksuivat opiskelemansa asiat, jää vielä vähän arvailuksi.”

"Seuraavalla kerralla avuksi myös esim. AC, Google Hangouts tai Skype."

perjantai 13. joulukuuta 2013

Musiikinopetus & tvt

Lukion musiikinopettaja esittelee musiikinopetuksessa käyttämiään sovelluksia:

Wild Chords  (maksullinen)
- peli, jolla musiikin 1 - kurssilla kerrataan ja harjoitellaan kitaran sointuja

Olen käyttänyt tätä peliä lukion musiikin pakollisella 1 kurssilla kitaran perussointujen
kertaamisessa. Etukäteen ajattelin, että peli on liian " lapsellinen", mutta onneksi olin väärässä. Opetin siten, että kaikilla oli kitarat ja heijastin pelin dokumenttikameran ja videotykin avulla seinälle omalta iPadilta. Peli toimii iPadin mikrofoonin kautta.Oppilaat olivat innoissaan mukana ja halusivat pelata uudestaan, jotta saisivat paremmat pisteet.

Kun on useampi iPad käytössä, oppilaat voisi jakaa pieniin ryhmiin ( 3-5 oppilasta) ja näin he voisivat edetä omaan tahtiin peli kerrallaan.
Tällä pelillä mahdollisuus myös opetella tabulatuureista soittamista.
Tulen käyttämään tätä peliä jatkossakin.

Guitar Tuna (ilmainen)
- kitaran viritysmittari, helppokäyttöinen

Todella kätevä ja selkeä viritysmittari. Oppilaat ovat ladanneet sen myös omiin mobiililaitteisiinsa.

Pianomania (ilmainen)
- peli, jolla voi kerrata ja harjoitella soittamaan pianoa nuoteista

Tätä peliä olen käyttänyt nuottien kertaamiseen. Kun on useampi iPad käytössä, niin pienissä ryhmissä pelaaminen hyödyllisempää.

Orchestra (maksullinen)
- orkesteriopas (mm.partituurit,soittimet, orkesterin johtaminen)

Olen käyttänyt tätä ohjelmaa opettaessani orkesterisoittimia. Esa-Pekka Salosen johtaman
Lontoon sinfoniaorkesterin tasokas musisointi takaa mielenkiinnon. Ohjelmassa voi zoomata eri soittimia, johtajaa, katsoa partituuria jne.
Erittäin hyvä ohjelma....hintansa arvoinen!

Desibel 10th (ilmainen)
- desibelimittari

Mielenkiintoista mitata tunnilla desibelilukemat musiikkia kuunnellessa. Tämänkin voi ladata omaan mobiililaitteeseensa.

Garage Band (nyt ilmainen, lisä-äänet maksavat jonkin verran)
- huippu!
- soittamiseen, omien sävellysten tekemiseen

Olen käyttänyt yhteismusisointiin tätä ohjelmaa. Oppilaat saavat valita ja kokeilla eri soittimia ja soundeja. Esimerkiksi kitarassa mahdollisuus valita eri pedaaleita. Tulevaisuudessa tulen käyttämään ohjelmaa siten, että sähkökitara liitetään Garage Bandin omaan vahvistimeen, joita on useita vaihtoehtoja. Lisäksi tulevaisuudessa tulemme tekemään omaa musiikkia.

Teacher Kit (ilmainen)

Tähän olen koonnut musiikin ryhmät ja teen muistiinpanoja tunneilta.

Notion

Olen käyttänyt tehdessäni sovituksia mm.kuorolle ja muille kokoonpanoille. Varsinaisesti
opetustilanteessa en ole tätä käyttänyt.

Songwriter (ilmainen)

Olen käyttänyt todella paljon tehdessäni "sanat & soinnut" - laput soittajille. Lähinnä koulumme juhliin...



Muutama hyödyllinen nettiosoite, joita musiikintunneilla käytetty vähintään
esittelymielessä..

www.e-Concerthouse.com
- konsertteja, nuotteja
Olemme käynneet kurkkaamassa konserttisaleja ja konsertteja.

www.audacity.com
- ilmainen äänitysohjelma
Ohjelmalla voi äänittää suoraan ja editoida ja muokata mielin määrin.
Musiikin tunneilla olen esitellyt ohjelman. Tulevaisuudessa mahdollisesti käytämme.

www.rockway.fi
- ilmaisia ja maksullisia soittotunteja
- opettajina suomalaiset huippumuusikot
- kitara, basso, rummut, koskettimet, laulu
Tämän sivuston olen esitellyt oppilaille. Seurasimme muutamia opetushetkiä eri
instrumenteissä.

www.musescore.org
- ilmainen nuotinkirjoitusohjelma
Tämän olen esitellyt tunnilla.

www.oro.art.fi/Verkonpaino
- Otto Romanowskin loistavat sivut
Nämä sivut ovat omassa ahkerassa käytössä....pysyy ajan tasalla!

www.onlinemus.blogspot.fi
- ilmaisia musiikkiohjelmia verkossa
- mm. säveltämiseen, nuotinnukseen, soittamiseen
Olen esitellyt sivut musiikintunneilla. Olemme tehneet muutamia äänimaisemia ja harjoitelleet
oman musiikin tekemistä.

Lisäksi iPad musiikinopetuksen apuna facebook ryhmä, johon kuulun.


Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö terveystiedossa

Lukion terveystiedon lehtori kuvaa tieto- ja viestintätekniikan roolia omassa työssään:

Terveystiedossa tieto- ja viestintätekniikkaa on käytetty erilaisiin tiedonhakuihin eri sairaustyyppien yleisyydestä ja uusimman tilastotiedon hankkimiseksi. Samalla on tutustuttu valtionhallinnon tilastointilaitoksiin (THL, Kela, Tilastokeskus) ja niistä saataviin tietoihin. Hakutoimintojen opettelu on ollut varsin helppoa ja käytäntö on tuonut vaihtelua luokkaopetukseen.

Tietokoneluokkaa on käytetty Terveys ja tutkimus  –kurssin (TE3) aikana tiedonhakuun opiskelijoiden omien tutkimusten taustatiedoksi.  Kurssilla on suunniteltu kyselylomake ja tutkimus on toteutettu kokonaisuudessaan kurssin aikana.  Usein kyselyt on toteutettu koulun eri oppilasryhmille ja niistä on saatu tuloksia, jotka ovat taipuneet kaavioiksi.  Tulosten analysointiin ja tutkimusraportin tekemiseen  on käytetty Officeen kuuluvia Word,  PowerPoint ja Excel–ohjelmia.


Muutenkin terveystiedossa on käytössä nettitehtäviä tiedonhakuineen mm. kansansairauksista, tartuntataudeista, sukupuolitaudeista, sukupuolivähemmistöistä, ehkäisykeinoista jne.  

Eri kansalaisjärjestöjen verkkosivuja on vertailtu ja niissä olevia testejä mm. omista elintavoista on käyty kokeilemassa. Saatujen tietojen perusteella on käyty keskusteluja ja yhteenvetoja, jotta huomattaisiin, miten ne soveltuvat terveellisten elintapojen omaksumiseen.  Raportointi tehdään sähköpostitse tai Driven avulla (tämä vielä vaiheessa).

Lisäksi kansainvälisistä kehitysyhteistyökeinoista ja – tavoista haetaan tietoa netin kautta.

torstai 12. joulukuuta 2013

Tabletit opinto-ohjauksessa ja psykologiassa

Lukion opinto-ohjaaja kuvaa tabletlaitteiden roolia omassa työssään:

Miten hyödynnän/olen hyödyntänyt tabletlaitteita työssäni/opetuksessa?

Opon työssä
Helposti mukana kulkeva tabletlaite mahdollistaa tietojen selailun eri paikoissa. Olen hyödyntänyt tablettia koulun käytävillä keskustellessani opiskelijoiden kanssa. Opiskelijahuoltoryhmässä, kokouksissa ja koulutuksissa olen tehnyt muistiinpanoja ja tarkistanut opiskelijatietoja tabletin kautta. Aamunavausta pitäessäni soitin musiikkia tabletin kautta. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Oppitunnilla
Opiskelijat ovat halutessaan tehneet muistiinpanoja tableteilla. Osa on ollut tästä hyvin motivoitunut, jotkut haluavat kirjoittaa käsin. Kurssipalautteessa kyselin opiskelijoiden kokemuksia tabletista ja mielipiteet jakautuvat juuri noiden muistiinpanojen suhteen: osa kokee koneella kirjoittamisen hyvänä, koska se nopeuttaa ja opettajan kuuntelemiseen jää enemmän aikaa. Osa ei koe koneella kirjoittaen oppivansa niin hyvin ja mielessä on pelko asioiden häviämisestä. Tästäkin kertyi kurssilla kokemusta – muistutimmekin toisiamme siitä, että tallennuksia kannattaa tehdä usein.
Koska kaikilla opiskelijoilla oli kone käytössään, toteutimme psykologian kurssilla yhden läksynkuulustelun, jossa saattoi käyttää konetta apuna tiedonetsintään.  Kurssipalautteen keräsin käyttämällä apuna google-drivea – opiskelijat täydensivät palautelomakkeen sähköisesti. Tämänkin käytännön harjoittelu vaatii vielä tottumusta: osa tiedoista hävisi taas ennen tallennusta ja joidenkin mielestä perinteisen paperi-lomakkeen täyttäminen olisi ollut parempi vaihtoehto.

Mitä seuraavaksi?
Varmasti jatkan käytäntöä tehdä oppitunneilla muistiinpanoja käsin tai tabletilla, opiskelijan oman valinnan mukaan. Mahdollisesti kirjoitamme joitakin essee-tehtäviä koneilla. Psykologiassa esim. termitestin voisi tehdä Socrative-ohjelmalla. Videopätkien katseluun tabletit soveltuvat myös kuten tietysti täytettävät lomakkeet tai monisteet voi lähettää opiskelijoiden sähköpostiin. Ryhmätöitä voi tehdä kätevästi Google Driven kautta.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

TVT ruotsin kielen opetuksessa

Tietokone ja dokumenttikamera/dataprojektori ovat tärkeä osa ruotsin kielen opetusta. Oppikirjasarjoissa on internetissä olevaa materiaalia, jota taululle heijastamalla voidaan yhdessä käydä lävitse. Internetin välityksellä on helppoa löytää autenttista materiaalia esimerkiksi ruotsinkielisten lehtien internetsivuilta. Myös ruotsinkielisten ohjelmien, kuten lyhyiden uutisvideoiden, löytäminen ja katsominen on helppoa. PowerPoint-esityksiä käytetään myös paljon, erityisesti kielioppia läpikäydessä.  Lisäksi kurssien kuunteluharjoituksissa ja -kokeissa käytetään langattomia kuulokkeita.

Tabletlaitteet ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia tvt:n käyttöön oppitunneilla. Ne ovat mahdollistaneet mm. nopeiden nettisanakirjojen käytön sekä kulttuuritietouden etsimisen luokkatilanteessa ilman, että täytyisi erikseen lähteä tietokoneluokkaan. Tabletlaitteita on käytetty esimerkiksi sana- ja verbikokeiden tekemisessä Socrative-ohjelman avulla. Tabletlaitteet yhdessä Google Drive-ohjelmiston kanssa tarjoavat myös useita mahdollisuuksia: kirjoitus- ja kielioppiharjoituksia, kokeita, jne. voi nyt tehdä suoraan esimerkiksi Google Driveen, josta ne on helppo jakaa opiskelijoille ja opiskelijat voivat tehdä tehtäviä esim. älypuhelimella, kotikoneella tai tabletilla.




Tieto- ja viestintätekniikan käyttö äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa


Lukion äidinkielen opettaja kuvaa tieto- ja viestintätekniikan roolia omassa työssään:

Kaikki opiskelijat ovat kirjoittaneet jo toistakymmentä vuotta osan äidinkielen tuotoksistaan tietokoneella. Opiskelijat kokevat kirjoitelmien tekemisen koneella mielekkääksi, koska tekstin muokkaaminen käy paljon helpommin kuin käsin kirjoitettaessa. Toki ylioppilaskirjoituksia (ja elämää!) varten on vielä harjoiteltava myös käsin kirjoittamista.

Internetiä hyödynnämme tunneilla katsomalla YouTubesta ja Ylen Elävästä arkistosta videokatkelmia, mm. mainoksia ja lauluja sekä kirjailijaesittelyitä ja –haastatteluita. Toki internet palvelee myös tiedonhaussa opiskelijoiden tehdessä kirjallisuuspuheita,  esitelmiä ja ryhmätöitä. Kyky valikoida ja arvioida tietoa onkin yksi lukion äidinkielenopetuksen keskeisiä tavoitteita.

Prosessikirjoittamiseen ja toisten töiden kommentoimiseen soveltuvat erinomaisesti Google Driven ominaisuudet. Niitä hyödyntämällä säästämme myös paperia!





TVT lukion hallinnossa ja historian opetuksessa

Lukion rehtori kuvaa tieto- ja viestintätekniikan roolia omassa työssään:

TVT hallinnossa

Lukiolla on käytössä Starsoftin ohjelmapaketti johon kuuluu Primus, Kurre ja Wilma.  Näistä Wilma on web-selaimella toimiva. Oppilashallinto, työjärjestykset  ja tiedottaminen ovat lähes kaikki sähköisessä muodossa. Tämä tarkoittaa sitä että mikäli yhteydet eivät toimi, pysähtyy hallinnon toiminta lähes kokonaan.

Wilman käyttöönotto on muuttanut hallintoa ja tiedottamista monelta osin. Opiskelijat tekevät kurssivalinnat, lukevat työjärjestykset ja saavat informaation Wilman kautta. Myös kodin ja koulun  välisessä yhteydenpidossa Wilma on keskeinen. Lukion kotisivut ja Facebook-sivut  täydentävät tiedottamista ulospäin ja sähköposti ja info-TV (Xibo) lukion sisäistä viestintää. Sosiaalisen median mahdollisuudet nimenomaan tiedottamisessa ovat suuret mutta vaativat vielä melkoista kehittämistä. Yksityisyyssuojaan ym. liittyvät haasteet vaativat ratkaisuja.

Mobiililaitteista rehtorilla on käytössä älypuhelin ja iPad. Nämä mahdollistavat tavoitettavuuden ja tiedottamisen 24/7. Sähköinen Googlen Kalenteri pitää niin rehtorin kuin opettajienkin ajankäytön hallinnassa. Mobiililaitteista on tullut tärkeä väline hallinnon arkipäivässä ja antaa mahdollisuuden työskennellä tehokkaasti myös etänä.







TVT historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa

Rehtorin työn lisäksi opetan myös historiaa ja yhteiskuntaoppia. TVT:n hyödyntäminen opetuksessa ei ole uusia asia. Jo kaksi vuosikymmentä sitten olin suunnittelemassa historiaan opetusohjelmaa (HISCO) ja ollut ideoimassa mm. eWSOY:n sähköisiä materiaaleja.

Oppimisympäristöistä käytössäni ovat olleet OPIT, Moodle, Liikkeelle ja Google Apps. Kokeilu Facebookin käytöstä opetuksessa oli mielenkiintoinen mutta ei erityisen onnistunut. Yllättäen opiskelijat vierastivat tämän opetuskäyttöä. Facebook on heidän mielestään vapaa-ajan väline.

Google Apps on osoittautunut toimivaksi ympäristöksi, jonka käyttöä olen laajentanut. Yksilöllisten ja ryhmätehtävien suorittaminen Drivessa on muuttunut arkipäiväiseksi. Erityisesti ryhmätöiden tekemisessä Drive on erinomainen. Teimme mm. Kuluttajan oppaan lakitiedossa  opiskelijatyönä sinne. Tämä ympäristö antoi mahdollisuuden kommentoida ja korjata oppaan informaatiota. Mobiiliteknologian käyttö omassa opetuksessani vaatii kehittelyä. Toki iPadilla voin tehdä ajasta ja paikasta riippumatta materiaalia ja kommentoin tuotoksia. Mobiiliteknologian hyödyntäminen koulun ulkopuolella tapahtuvassa oppimisessa (esim. valtuustokokousten seuranta, haastattelututkimukset yms.) on vielä liian vähäistä.

tiistai 10. joulukuuta 2013

TVT fysiikassa, kemiassa ja pikkuisen myös lyhyessä matematiikassa

Opetuksessa perinteisesti käytössä ollut Google Esitys ja PowerPoint kokivat inflaation tabletin ja donglen saapuessa luokkahuoneeseen. Samalla fysiikan- ja kemiantehtävissä kohtuullisessa käytössä ollut dokumenttikamera kärsii nyt voimakkaasta syrjäytymisestä, poloista kun ei käytetä enää ollenkaan. Ja perinteisen kynän korvaaja on nykyään S Pen.



Android-tabletin S Note on tunneilla varsin näppärä liitutaulun korvaaja, Polaris Officesta ei sille tällä haavaa ole erään matemaattisten aineiden opettajan mielestä vastusta. Niin halutessaan tunnilta poissa ollut opiskelija saa muistiinpanot S Noten ja Google Driven avulla. Toimenpide ei ole ongelma saati edes vaikea. 

Mikäli fysiikan tunnilla on tarkoitus havainnollistaa esimerkiksi jonkin mittarin käyttöä tai mittaustuloksen lukemista mittarista, tabletin kamera ja varsinkin videokamera on kultaakin kalliimpi. Sama pätee myös esim. kemian demoihin. Ja kerran valmistettua materiaalia voi sitten kierrättää omissa töissään tai laittaa vaikka YouTubeen jakoon.

Lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat koulun tarjoamat tabletit käyttöönsä kesken FY1- ja KE1-kurssien. Suuri osa oppilaista valitsi muistiinpanojen kirjoittamisen perinteisesti vihkoon tabletin sijasta ja kurssikokeetkin tehtiin kynää ja paperia apuna käyttäen. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos tulevissa kursseissa. S Note ja Drive mahdollistavat sähköisen kokeen vastaanottamisen, kokeen tekemisen, tarkistamisen sekä palauttamisen. 

Jakson vaihtuessa tabletit jaettiin lukion toisen vuoden opiskelijoille. Ja näitä laitteita suuri osa heistä on odottanut enemmän kuin joulupukkia. Tänään, 10.12.2013, kakkoset pääsevät opiskelemaan käytännössä sähköisesti, sillä heillä on menossa etäpäivä. Opettajat ovat jakaneet kukin tavallaan (esim. sähköposti, Drive, Wilma) materiaalin ja tehtävät oppilaille ja oppilaat palauttavat tehtävät sähköisessä muodossa. Lyhyessä matematiikassa he tutustuvat (toivottavasti paraikaa) yhtälöryhmiin.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Socrativea matematiikan testeissä

Lyhyen matematiikan MAB1 -kurssilla opiskelijat tekivät matematiikan testin Socrative -ohjelmalla. Opettaja teki testin Samsungin Galaxy Note tabletlaitteella, hyödyntämällä kuvankaappausta ja Geogebra -sovellusta. Kuvan rajaaminen onnistui näppärästi. Opiskelijat tekivät testin atk-luokassa ja heillä sai olla mukana oppikirjat. Testin alkaessa annettiin huoneen numero, johon opiskelijat kirjautuivat. Testin suorituksista opiskelijat saivat palautteen välittömästi.



lauantai 7. joulukuuta 2013

Tieto- ja viestintätekniikka saksan kielen opetuksessa

Lukion saksanopettaja kuvaa tieto- ja viestintätekniikan roolia omassa työssään:

Minulla on ollut kesästä saakka käytössä koulun mobiililaite, ensin Apple –lainalaite kesän ajan ja sitten ubiikkihankkeen rahoilla hankittu Samsung. Olen jossain määrin harjaantunut kummankin laitteen perustoimintoihin, osaan lähettää ja lukea sähköposteja ja hakea tietoa netistä. Aivan välttämätön mobiililaite on ollut monenvälisen Comenius –hankkeen hallinnoinnissa, jossa olen vastuuopettajana. Sähköpostien lähettäminen kumppanimaihin onnistuu mobiililaitteella sielläkin, missä ei muuta nettiyhteyttä ole, esim. kesämökiltä. Tämä on nopeuttanut ja sujuvoittanut hankkeen hoitamista, enää ei tarvitse odotella ns. ihmisten ilmoille pääsemistä voidakseen hoitaa kiireellisiä projektiasioita.

Olen myös osallistunut koulutuksiin, joissa on perehdytetty tietokoneen käyttöön, aiheena googlen sovellukset. Yhden työpajan jälkeen tein abiryhmän saksan tunnille google drivellä tykin kautta valkokankaalle heijastettavat tekstit, aiheena saksan sijat ja niiden käyttö. Aikaa tuhrautui melkoisesti, enkä ole varma oliko lopputulos kovinkaan kummoinen. Pidän edelleenkin liitua ja luokan taulua itselleni sopivampana välineenä ja teen kyllä edelleenkin pääosan hommistani perinteisellä liitutaululla, tietokone voi sitten olla sitä vaihtelua.