Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moodle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moodle. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kokemuksia etäpäivästä 10.12.

Lukiossamme järjestettiin tiistaina 10.12. toisen vuosiluokan opiskelijoille etäpäivä. Opiskelijat saivat päivän lukujärjestyksen mukaiset ohjeet suoritettavista tehtävistä sähköisesti. Heidän tehtävänään oli opiskella aiheena olleet asiat sekä palauttaa annetut tehtävät sähköisessä muodossa opettajalleen. Käytössä olivat sähköposti, Google Drive, Wilma, Moodle ja Liikkeelle-ympäristö opettajan ohjeistuksen mukaan.


Ohessa opiskelijoiden ja opettajien mielipiteitä päivästä:

Opiskelijoiden kokemukset

Plussat:

+Sai nukkua pitkään (3)
+Oli rennompaa
+Sai tehdä töitä omassa tahdissa (3)
+Ei tarvinnut mennä kouluun (4)
+Vaihtelua (4)
+Erilaista oppimista (3)
+Sopivasti tehtävää (2)
+Mukavaa (3)
+Motivoiva
+Tehtävät oli hyviä ja niitä oli sopivasti
+Selkeät ohjeet tehtävien tekoon (2)
+Pystyi keskittyä rauhassa ja omalla tavallaan tehtävien tekoon
+Tuli luettua huolellisemmin kappaleet
+Oppi tekeen itsenäisesti asioita
+Vapaa aikataulu

Miinukset:

-Matematiikasta oli liikaa tehtäviä
-Liikaa tehtäviä (2)
-Netissä työskenteleminen monimutkaista
-Matemaattiset laskut olivat hankalia, koska ei ollut sopivaa ohjelmaa
-Kaikki piti tehdä sähköisesti
-Opettajajohtoisesti työskennellessä oppi paremmin
-Piti tehdä juuri niiden tuntien aikana. Eikö voisi lähettää vain saman päivän aikana?
Tehtävät täytyi palauttaa oppituntien aikana  -> sama olla koulussa tekemässä tehtäviä (4)
-Päivän olisi pitänyt olla maanantai tai perjantai. Tiistai oli epäkäytännöllinen varsinkin kaukaa tulevien kannalta. Kennelit ei pääse kotiin.   (4)
-Huonoa oli se, että piti tehdä netissä (entä jos netti ei toimi tai pätkii?)
-Kaikkien etäpäivän tuntien pitäisi olla etänä
-Palautukset
-Tableteille ei tullu paljon käyttöä

Kehitettävää:

-Lisää etäpäiviä (3)
-Selkeämmät ohjeet (3)
-Vähemmän tehtäviä
-Tietyt tehtävät saisi tehdä kirjallisesti
-Voisi järjestää kerran jaksossa
-Lisää etäpäiviä
-Tehtävät saisi tehdä myös paperille ja palauttaa seuraavana koulupäivänä
-Päivä tulisi sijoittaa paremmin
-Etäpäiviä voisi pitää tulevaisuudessakin, mutta tehtävien palautusajankohtia voisi olla esim. kyseisen päivän iltaan mennessä
-Muistiinpanoja etukäteen
-Muistiinpanot netissä
-Palautuspäivä tehtäville
-AC-opetusta
-Tunteja olisi voinut olla netin välityksellä


Opettajien kommentteja

Plussat:

“Merkityksellinen kokeilu hyödyntää erilaisia ohjausvaihtoehtoja (AC) ja eri oppimisympäristöjä”

“Mielenkiintoinen kokeilu. Hyvin opiskelijat tehtävät tekivät.”

“Osa oppilaista piti etäpäivästä, koska sai vapaasti työskennellä ja etsiä tietoa tehtäviin kotona tai koulussa , sekä pystyi käyttämään erilaisia tiedonhankintamenetelmiä, erilainen opiskelupäivä. Opettajana piti pohtia tehtävä laajasti ja siten, että oppilas saa asiasta kokonaiskuvan ja pystyy hankkimaan tietoa itsenäisesti.”

“Mielenkiintoinen, erilainen päivä.”

Miinukset:

“Muutama oppilas piti päivää turhana ja olisi opiskellut koulussa.”

“Jäi vähän epäselväksi, pitikö ne tehtävät tehdä juuri oppituntien aikojen puitteissa, vai ei. Sitä opiskelijat purnasi, miksi piti tehdä just silloin, kuten vaadin, eikä vaikka vain saman päivän aikana!”

Kehitettävää:

“Omalta kohdalta kyllä. Mielestäni ei saisi jäädä kokeiluksi vaan ottaa käyttöön säännöllisesti (vaikka kerran lukukaudessa). Olisipa mielenkiintoista järjestää etäpäivä jonkin teeman ympärille kaikkien oppiaineiden osalta, oppiainerajat rikkoen yhteistyössä opettajat ja opiskelijat. Tuotoksia voitaisiin esitellä postereina, facebookissa tms”

“Pidin itse päivää kokeilun arvoisena. Miten oppilaat omaksuivat opiskelemansa asiat, jää vielä vähän arvailuksi.”

"Seuraavalla kerralla avuksi myös esim. AC, Google Hangouts tai Skype."

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

TVT lukion hallinnossa ja historian opetuksessa

Lukion rehtori kuvaa tieto- ja viestintätekniikan roolia omassa työssään:

TVT hallinnossa

Lukiolla on käytössä Starsoftin ohjelmapaketti johon kuuluu Primus, Kurre ja Wilma.  Näistä Wilma on web-selaimella toimiva. Oppilashallinto, työjärjestykset  ja tiedottaminen ovat lähes kaikki sähköisessä muodossa. Tämä tarkoittaa sitä että mikäli yhteydet eivät toimi, pysähtyy hallinnon toiminta lähes kokonaan.

Wilman käyttöönotto on muuttanut hallintoa ja tiedottamista monelta osin. Opiskelijat tekevät kurssivalinnat, lukevat työjärjestykset ja saavat informaation Wilman kautta. Myös kodin ja koulun  välisessä yhteydenpidossa Wilma on keskeinen. Lukion kotisivut ja Facebook-sivut  täydentävät tiedottamista ulospäin ja sähköposti ja info-TV (Xibo) lukion sisäistä viestintää. Sosiaalisen median mahdollisuudet nimenomaan tiedottamisessa ovat suuret mutta vaativat vielä melkoista kehittämistä. Yksityisyyssuojaan ym. liittyvät haasteet vaativat ratkaisuja.

Mobiililaitteista rehtorilla on käytössä älypuhelin ja iPad. Nämä mahdollistavat tavoitettavuuden ja tiedottamisen 24/7. Sähköinen Googlen Kalenteri pitää niin rehtorin kuin opettajienkin ajankäytön hallinnassa. Mobiililaitteista on tullut tärkeä väline hallinnon arkipäivässä ja antaa mahdollisuuden työskennellä tehokkaasti myös etänä.







TVT historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa

Rehtorin työn lisäksi opetan myös historiaa ja yhteiskuntaoppia. TVT:n hyödyntäminen opetuksessa ei ole uusia asia. Jo kaksi vuosikymmentä sitten olin suunnittelemassa historiaan opetusohjelmaa (HISCO) ja ollut ideoimassa mm. eWSOY:n sähköisiä materiaaleja.

Oppimisympäristöistä käytössäni ovat olleet OPIT, Moodle, Liikkeelle ja Google Apps. Kokeilu Facebookin käytöstä opetuksessa oli mielenkiintoinen mutta ei erityisen onnistunut. Yllättäen opiskelijat vierastivat tämän opetuskäyttöä. Facebook on heidän mielestään vapaa-ajan väline.

Google Apps on osoittautunut toimivaksi ympäristöksi, jonka käyttöä olen laajentanut. Yksilöllisten ja ryhmätehtävien suorittaminen Drivessa on muuttunut arkipäiväiseksi. Erityisesti ryhmätöiden tekemisessä Drive on erinomainen. Teimme mm. Kuluttajan oppaan lakitiedossa  opiskelijatyönä sinne. Tämä ympäristö antoi mahdollisuuden kommentoida ja korjata oppaan informaatiota. Mobiiliteknologian käyttö omassa opetuksessani vaatii kehittelyä. Toki iPadilla voin tehdä ajasta ja paikasta riippumatta materiaalia ja kommentoin tuotoksia. Mobiiliteknologian hyödyntäminen koulun ulkopuolella tapahtuvassa oppimisessa (esim. valtuustokokousten seuranta, haastattelututkimukset yms.) on vielä liian vähäistä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sähköä kurssikokeisiin

Maantieteen GE3-kurssin opiskelijat suorittivat kuluneena lukuvuonna kurssikokeen sähköisesti. Kokeen he tekivät kotona illalla Moodlen välityksellä. Kokeen aloitus- ja lopetusaika oli ajastettu minuutin tarkkuudella. Opiskelijat tiesivät  kokeeseen valmistautuessaan, että suurin osa tehtävistä on laajoja soveltavia tehtäviä. Palautteina he antoivat:

"Koetilanne oli ihan jännä, vähän siinä pelotti, että pettääkö teknologia.. ei onneksi pettänyt."
"Kysymykset oli tosi soveltavia ja ei siinä oikein kirjaa osannut/tarvinut hyödyntää. Ja tuo nettikoe ihan kiva juttu, ja sai vähän tarkistella vielä netistä, että kirjoittaahan oikeasta asiasta."
"Koekysymykset olivat hyviä, mihinkään ei löytynyt suoraa vastausta vaan niitä piti pohtia syvällisesti monelta kantilta."
"Tekniikka ei pettänyt, varmuuden vuoksi kopioin tekstejäni jatkuvasti."
"Tietokoneita kannattaisi hyödyntää erityisesti kurssikokeissa paljon enemmän, itse ainakin kirjoitan paremmin jäsenneltyä tekstiä koneella."

Suomen maantieteen kurssilla (GE5) kurssikoe suoritettiin opettajan valvovan silmän alla koulun ATK-luokassa. Koekysymykset olivat samantyyppiset kuin tämän kurssin kokeissa ovat aiemmin olleet. Moodlen tenttityökalua käytimme myös tämän kokeen toteutuksessa. Karttatehtävien linkittämisessä Moodleen hyödynnettiin Googlen Drive-sovellusta. Koetehtävien suorittamisessa käytettiin lisäksi Kansalaisen karttapaikan työkaluja.


Palautteena opiskelijat antoivat:

"Kokeen suorittaminen oli opettava kokemus, koska siinä huomasi, että ei se ole niin hankalaa tai jännittävää. Oli hyvä, että sain tehdä ensimmäisen tekemäni sähköisen kokeen koululla niin, että jos joku olisi mennyt pieleen, apu olisi ollut lähellä."
"Koe oli selkeä ja tekstin muotoilu vastauksessa oli helpompaa, koska koko ajan oli mahdollisuus muokata vastauksen alkupäätäkin."
"Aikaa oli riittävästi. Oli myös hyvä, että katsoimme aiemmin, mistä koe avautuu ja mihin vastataan, ettei sitä pitänyt hämmästellä koetilanteessa. Kokeessa erityisesti pienet aukkotehtävät olivat mukavia."
"Kokeen sai tehtyä huomattavasti nopeammassa ajassa, koska kirjoittamiseen ei tarvinnut keskittää niin paljon huomiota. Käsin kirjoitettaessa ei jaksa kumittaa pitkästi. Tietokoneella kirjoittaminen on muutenkin huomattavasti nopeampaa kuin käsin kirjoittaminen."
"Esseen pituutta miettiessä tuli vaikeuksia, sillä on tottunut mittaamaan omaa käsialaansa konseptipaperilla."

Matematiikan MAA12-kurssin arviointiin on liittynyt jo usean vuoden ajan koetehtäviä, jotka suoritetaan pääasiassa Geogebralla. MAB7 talousmatematiikan kurssikoetehtävänä Excel taulukkolaskentaohjelmalla suoritettavia tehtäviä on toteutettu jo kolmena keväänä. Myös geometrian kurssien MAA3, MAA4 ja MAA5 osakurssikoetehtävänä on hyödynnetty mm. Geogebraa ja WolframAlphaa. Tehtävien suoritus on järjestetty valvottuna ATK-luokassa itsenäisesti tai yhteistyössä parin kanssa. Suoritukset on huomioitu osana kurssikoetta.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Moodle biologian ja maantieteen kursseilla

Moodlen uusi versio on käytettävyydeltään pääpiirteissään selkeämpi aiempaan verrattuna ja houkuttanut biologian ja maantieteen opettajaa käyttämään tätä oppimisalustaa kursseilla enemmän aiempiin lukuvuosiin verrattuna.

Tiedostojen palauttamisessa yksilötyöt on ohjeistettu palauttamaan siten, että tiedosto näkyy palauttajan lisäksi vain opettajalle. Osa opiskelijoista ei halua eri syistä yksin tekemiään töitä muiden kuin vain opettajan nähtäväksi. Ryhmätöinä tehtävät tiedostot on kaikki palautettu keskusteluaktiviteetin yhteyteen ja opettaja on ohjeistanut opiskelijoita ottamaan tiedostot talteen esim. jatko-opintoja ajatellen. Valmiita töitä ei ole tulostettu paperille. Arvioinnit ja palautteet on työkohtaisesti laitettu Moodleen tai kurssikokeen yhteyteen.

BI4 -kurssilla ajankohtaisten uutisten analysointi toteutettiin keskusteluna. Jokaisen tuli tuoda vähintään kolmeen eri aiheeseen liittyvä linkki ja eritellä siitä ydinasia, johtopäätökset ja miettiä, löytääkö kritisoitavaa ja onko lähde luotettava. Lisäksi tuli kommentoida vähintään kolmea toisen opiskelijan tuomaa linkkiä. Perinteisen lehtileike-portfolion teko yksilötöinä ei innostanut kurssin alussa tehdyn kyselyn mukaan kuin muutamia opiskelijoita. Heistäkin osa siirtyi kurssin puoliväliin mennessä Moodleen tekemään uutisten analysointia.

Aiempina lukuvuosina kurssikoetta edeltävillä valmistavilla tunneilla on tehty miellekarttoja CmapTools -ohjelmalla ja sijoitettu Moodleen. Syyslukukaudella BI1 -kurssikokeen valmistavilla tunneilla ATK-luokat olivat varattuna eri kurssien käyttöön, ja jouduimme soveltamaan miellekarttojen avulla tehtävää kertausta. Miellekartat tehtiin ryhmittäin BG-luokassa paperille, esiteltiin ja opettaja otti papereista valokuvat ja sijoitti kuvat Moodleen keskusteluaktiviteetin yhteyteen. Moodlen lokimerkinnöistä päätellen kuvia oli koetta edeltävänä iltana katsottu huomattavasti enemmän kun vertaa aiempien vuosien kurssilaisten aktiivisuuteen vastaavassa tilanteessa CmapTools:lla tehtyjen karttojen osalta. Eniten oli katsottu miellekarttoja, joihin oli tekstin lisäksi tehty pieniä aiheeseen liittyviä piirroksia. GE2 -kurssin osalta aivan samat huomiot. Keskustelua tosin eivät minkään kurssin miellekartat kokeeseen valmistautujissa herättäneet koetta edeltävänä iltana.



Ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat antaneet Moodlen käytöstä palautteena:
Selkeä ja yksinkertainen oppimisalusta.
Käyttö on helppoa ja tehtävien palauttaminen nopeaa ja vaivatonta.
Ryhmätöitä ja esseiden palautuksia kannattaa teettää Moodlella.