Näytetään tekstit, joissa on tunniste tabletlaite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tabletlaite. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. toukokuuta 2014

Loppuraportin aika

Lukuvuoden 2013-2014 aikana tieto- ja viestintätekniikan alueilla otettiin harppauksia sekä laitevarustamisen että pedagogiikan kehittämisen osalta. Opetushallituksen ja Kannuksen kaupungin rahoittama hanke alkoi elokuussa 2012 ja jatkui kuluneen kevätlukukauden 2014 maaliskuun loppuun.

Hankkeen keskeiset tavoitteet olivat
  • vapauttaa opetus ajasta ja paikasta, kehittää oppimisympäristöä teknologiaa, verkko- ja monimuoto-opetusta hyödyntämällä ja tuoda tieto- ja viestintätaidot arjen työvälineiksi oppimisprosessissa
  • aikaansaada oppiva yhteisö luomalla uusia oppimistapoja ja ottamalla käyttöön uusia opetusmetodeja
  • pedagoginen kehitystyö, jossa käytetään apuna sosiaalista mediaa sekä eri oppimisympäristöjä
  • kehittää horisontaalista tutkintomallia opiskelijan osaamisen arvioinnissa
  • varmistaa opiskelijoille harvinaisempien kielien opetuksen
  • tukea 2. asteen oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä
  • kehittää monimuoto-opetusta ja arviointiproblematiikkaa

Keskeiset tavoitteet toteutuivat hyvin. Hanke on mahdollistanut lukion tilojen varustamisen ja kehittämisen nykyaikaiseksi ubiikkioppimisympäristöksi. Android-käyttöjärjestelmän tabletlaitteet toimivat saumattomasti Google Apps for Education -sovellusten kanssa. Haettu ja saatu hankkeen jatkoaika (31.3.14 asti) mahdollistikin juuri Android-laitteiden käyttökokemusten hankkimisen. Hankkeen alussa koekäyttöön hankitut  iPad-tabletit ovat osoittaneet vahvuutensa varsinkin musiikin ja kuvataiteen opetuksessa. Opettajat ovat osallistuneet aktiivisesti työpajoihin, VESO-koulutuksiin ja vieneet oppeja käytäntöön. Etäpäivän järjestäminen osaltaan havahdutti TVT:n tuomista mahdollisuuksista. Eri oppiaineiden kursseilla on käytetty käänteisen oppimisen menetelmiä ja ohjattu opiskelijoita etenemään yksilölliseen tahtiin. Ubiikki-ajatusten mukaisesti on tuotettu malleja eri sähköisten oppimisympäristöjen  käytöstä. Oppiainerajoja on rikottu erityisesti lukion Pet’n Science-erikoistumislinjan kursseilla. Osallistuminen Pohjois-Pohjanmaan etälukioverkoston (eLukio) toimintaan on mahdollistanut harvinaisten kielien opiskelun lukiossa. Arviointia on laajennettu koe- ja numeroarvionnista monipuoliseen oppimisen arviointiin prosessina.

Hanketta toteutettiin eri vaiheissaan erilaisilla kokoonpanoilla. Hankkeesta vastasi syyslukukauden 2012 matemaattisten aineiden opettaja, joka keskittyi hanketyössä tabletlaitevertailuun, koekäyttöön hankittujen tabletlaitteiden testaamiseen ja pedagogisten käytänteiden selvittämiseen. Hänen tehtäviinsä kuului myös lukion tiloissa langattoman verkon kantoalueen laajentaminen. Hän jäi pois hanketyöstä kevätlukukauden 2014 alussa jäädessään virkavapaalle. Kevätlukukaudella 2013 matemaattisten aineiden opettajan rinnalle hanketyötä osoitettiin tekemään toiseksi vastuuhenkilöksi biologian ja maantieteen opettaja, jonka toimeenkuvaan kuului pääasiassa vastata hankesuunnitelmaan kirjattujen pedagogisten tavoitteiden toteuttamisesta. Syyslukukaudella 2013 hanketyötä osoitettiin tekemään edellisten lisäksi toinen matemaattisten aineiden opettaja. Hänen tehtäviinsä kuului sekä tekniikkaan että pedagogiikkaan liittyvien käytänteiden selvittäminen.

Hankkeen edistymistä, tuloksia ja vaikutuksia on seurattu ja arvioitu jatkuvasti ja saadun palautteen perusteella tehty tilannearvio.  Hankkeen tuloksia ja vaikutuksia on arvioitu hankkeen loputtua Kannuksen lukion opettajille ja opiskelijoille tehdyissä kyselyissä. Tulosten mukaan 58% kyselyyn vastanneista opettajista katsoi TVT-tietojensa ja -taitojensa lisääntyneen hieman hankkeen aikana ja 33 % vastasi tietojen ja taitojen lisääntyneen huomattavasti. Opiskelijoista 52 % vastasi tietojen ja taitojen lisääntyneen hieman ja 10% huomattavasti. 92 % opettajista vastasi hankkeen olleen hyödyllinen. 48% opiskelijoista vastasi hankkeen olleen hyödyllinen. Sekä opettajat että opiskelijat vastasivat tabletlaitteiden saapumisen opetukseen olevan tarpeellinen asia.

Etäopetuspäivä toteutettiin hankkeen loppuvaiheessa ja päivästä kerätyt palautteet osoittivat, että lukiolla on valmiudet kehittää ja järjestää vastaavanlaisia etäopetuspäiviä tulevinakin lukuvuosina.

Hankkeesta on tiedotettu monissa eri yhteyksissä. Hankkeen käynnistyminen oli esillä lukuvuoden 2012 avaustilaisuuksissa. Sen jälkeen tiedotusta on hoidettu säännöllisesti opettajainkokouksissa ja -palavereissa, vanhempainilloissa,  sivistyslautakunnan kokouksissa ja lautakunnan iltakoulussa, sekä wilman, kotisivujen ja Facebookin kautta. Keski-Pohjanmaan 2.asteen yhteistyökokouksissa hanke on ollut esillä. Hankkeesta on tiedotettu laittamalla hankeblogin linkki lukion kotisivuille, Kannuksen lukion Facebook-sivuille ja Facebookin tieto- ja viestintätekniikan ryhmiin (Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education, Android-tabletit opetuksessa). Hankkeesta on tiedotettu myös paikallisen median kautta.

Hankkeessa syntyneitä tuloksia hyödynnetään ja kehitetään edelleen Kannuksen lukion opetustyössä. Positiivisia tuloksia TVT:n opetuskäytön edistämisestä on hyödynnetty myös perusopetuksen Ubiikki-hankkeen käynnistämisessä ja sen tavoitteiden asettamisessa. Hankkeen tuloksia on selvitetty Kannuksen lukiossa kevätlukukaudella 2014 vierailleille Nivalan lukion edustajille sekä Pihtiputaan ja Viitasaaren lukioiden edustajille. Hankkeesta saatavia tuloksia on esitelty maakunnallisesti kevätlukukaudella 2014 Kokkolassa Osaava-hankkeen järjestämässä TVT-iltapäivässä, jossa lukion hankevastaavat olivat esittelemässä Android-laitteiden käyttöä opetuksessa. Tärkein tulosten levittämiskanava on ollut hankeblogi, josta on tiedotettu Facebookin TVT-ryhmissä ja lukion Facebook-sivuilla ja kotisivuilla. Blogi on kerännyt yli 6000 katselukertaa.


lauantai 10. toukokuuta 2014

Fysiikkaa junamatkalla

Tampereen yliopisto järjesti 7.5. avoimien ovien päivän, jonne lukiomme eläinlääketieteellisen linjan opiskelijat suuntasivat allekirjoittaneen lisäksi. Matkasimme Kannuksesta Tampereelle ja takaisin junalla ja mietiskelin ennen retkeä, miten voisimme hyödyntää matka-ajan tehokkaasti. Päivä olisi pitkä ja seuraavana aamuna samaa porukkaa odottelisi fysiikan kaksoistunti. Hmmm... voisikohan tunnit pitää junassa? Soitin rehtorille, joka antoi asialle siunauksensa.

Keskiviikkoaamun alkaessa olin varustautunut muutamalla tabletilla ajatuksenani tarjota tabletti kahta oppilasta kohden. Varustautuminen oli turha, sillä oppilaat olivat ottaneet omia laitteitaan mukaan ja lopulta matkaan otettiin vain yksi lukion laite. Opiskelu tapahtui parityönä, missä opiskeltava kappale oli jaettu osiin parien kesken ja kukin pari työsti Google Drivessa jaettuun asiakirjaan keskeisimmät asiat omasta osiostaan.






maanantai 14. huhtikuuta 2014

Matematiikkaa käänteisen oppimisen menetelmin

MAA- ja MAB-kurssien opettaja kertoo kokemuksistaan:

"Olen käyttänyt käänteisen oppimisen menetelmiä, jossa opiskelijat tutustuvat ennakolta uuteen asiaan oppikirjan, opetusvideoiden ja muun verkkomateriaalin avulla. Uuteen asiaan tutustuminen voi tapahtua ubiikisti opiskelijalle parhaiten sopivimmalla tavalla. Ja opetusvideoiden ääreen voi palata myös myöhemmin. Opettajana olen voinut entistä paremmin keskittyä tunneilleni ohjaamaan työskentelyä, joka tapahtuu joko yksilöllisesti tai ryhmissä.

Menetelmää olen käyttänyt pitkän matematiikan geometrian kurssilla (MAA3) ja kertauskurssilla (MAA15) ja lyhyen matematiikan matemaattinen analyysi-kurssilla (MAB4). Opiskelija on voinut edetä kurssilla yksilöllistä tahtia. Osalle opiskelijoista käänteinen oppiminen sopii, enää heidän ei tarvitse odottaa tunnilla opettajan osuuden päättymistä harjoittelemaan päästäkseen. Osalle opiskelijoista menetelmä on ollut vaativa ja opiskelija on joutunut todella tekemään töitä oppimisen eteen. Opiskelijat myös mielellään työskentelisivät passiivisesti kirjoittaen opettajan muistiinpanot teoriasta harjoitusesimerkkeineen vihkoon tai tabletille. Toisaalta opiskelijat eivät myöskään luota siihen, että voisivat oppia itse asioita ilman opettajan täsmällisiä tuntimuistiinpanoja.
Opettajana olen ollut kuitenkin tyytyväinen saamiini tuloksiin ja tulen jatkamaan käänteisen oppimisen hyödyntämistä ohjauksessani.

Olen järjestänyt 2-osaisen kokeen, jossa toinen osa tehdään itsenäisesti ja toinen osa ryhmissä, arvostelussa parempi joko itsenäinen tai itsenäinen+ryhmä jää voimaan. Hyvin menestyvillä oma antoi yleisesti paremman tuloksen ja heikommin matematiikkaa hallitsevilla ryhmän yhteinen vahvuus kantoi parempaan arvosanaan. Ryhmätyöskentely oli aktiivista ja jokainen osallistui ryhmässä tehtävien suoritukseen.

Hanke on aktivoinut opiskelijoita tablettien käyttöön ja innostanut opettajaa uudenlaisten pedagogisten arviointi- ja ohjausmenetelmien käyttökokeiluihin."

perjantai 24. tammikuuta 2014

Ubiikki-viestiä eteenpäin

Tammikuun puolivälissä saimme vierailijoita Nivalan lukiosta. Rehtori, eri aineryhmien opettajia ja atk-laitevastaava tulivat tutustumaan Ubiikki-hankkeeseen ja yleisesti erilaisiin ratkaisuihimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. On hienoa huomata, että työmme huomioidaan jo alueellisesti ja pystymme jakamaan tietoa TVT:n saralla.

Aloitimme kierroksen musiikkiluokasta, jossa musiikin- ja kuvataiteen opettajamme esittelivät iPadien käyttöä taito- ja taideaineissa.

Sinfoniaorkesteri tutuksi iPadin avulla













Musiikin opettajamme lähti vetämään tanssiharkkoja vanhojenpäivään valmistautuville ja me muut jatkoimme oppimisympäristöjen käytön esittelyyn. Lisäksi kävimme läpi, millä keinoin laajennamme TVT:n käyttöä koulukeskuksessamme ja millä alueilla kehittämisen painopisteet ovat tällä hetkellä.

Seuraavaksi kerroimme kokemuksia Android-käyttöjärjestelmän tabletlaitteiden opetuskäytöstä ja laitteiden yhteispelistä Google Apps for Education-sovellusten kanssa.

Keskittyneitä vierailijoita













Lopuksi kokoonnuimme aineryhmittäin eri luokkatiloihin, joissa käytiin vapaamuotoista oppiainekohtaista keskustelua tieto- ja viestintätekniikan käytöstä.

Vieraamme vaikuttivat tyytyväisiltä tilaisuuteen. Myös meille itsellemme tämä oli oivallinen mahdollisuus tilannekatsaukseen oppimisympäristöjen ja mobiililaitteiston käytön osalta sekä ylipäätään koko TVT-työn osalta.


Palautteena saimme mm. seuraavaa:

"Tutustumiskäynti oli antoisa. Oli hyvä nähdä käytännössä esiteltynä käytössänne olevat oppimisympäristöt ja laitteet sekä kuulla arkipäivän kokemuksia niiden kanssa toimimisesta."

"Oli kiva aistia innostuksenne ja kuulla, miten olette pitkällä tähtäimellä ottamassa askelia rohkeasti opetusteknologian käytön suuntaan."
                     
"Hyvä oli kuulla siitä, miten opiskelijat ovat ottaneet uudet menetelmät omikseen ja mitä haasteita on tullut vastaan."

"Jos aikaa olisi ollut enemmän, laitteita olisi ollut kiva päästä kokeilemaan."

"Hyvä, että on otettu huomioon eri aineiden tarpeet laitehankinnoissa."

"Aika monta oppimisympäristöä - voi olla opiskelijoille sekavaa, työlästäkin TAI mahdollistaa eri tarpeisiin parhaan."

"Hyvä ja innostava eteenpäin menemisen meininki. Uskallusta tarttua uuteen ja haasteelliseenkin."

torstai 12. joulukuuta 2013

Tabletit opinto-ohjauksessa ja psykologiassa

Lukion opinto-ohjaaja kuvaa tabletlaitteiden roolia omassa työssään:

Miten hyödynnän/olen hyödyntänyt tabletlaitteita työssäni/opetuksessa?

Opon työssä
Helposti mukana kulkeva tabletlaite mahdollistaa tietojen selailun eri paikoissa. Olen hyödyntänyt tablettia koulun käytävillä keskustellessani opiskelijoiden kanssa. Opiskelijahuoltoryhmässä, kokouksissa ja koulutuksissa olen tehnyt muistiinpanoja ja tarkistanut opiskelijatietoja tabletin kautta. Aamunavausta pitäessäni soitin musiikkia tabletin kautta. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Oppitunnilla
Opiskelijat ovat halutessaan tehneet muistiinpanoja tableteilla. Osa on ollut tästä hyvin motivoitunut, jotkut haluavat kirjoittaa käsin. Kurssipalautteessa kyselin opiskelijoiden kokemuksia tabletista ja mielipiteet jakautuvat juuri noiden muistiinpanojen suhteen: osa kokee koneella kirjoittamisen hyvänä, koska se nopeuttaa ja opettajan kuuntelemiseen jää enemmän aikaa. Osa ei koe koneella kirjoittaen oppivansa niin hyvin ja mielessä on pelko asioiden häviämisestä. Tästäkin kertyi kurssilla kokemusta – muistutimmekin toisiamme siitä, että tallennuksia kannattaa tehdä usein.
Koska kaikilla opiskelijoilla oli kone käytössään, toteutimme psykologian kurssilla yhden läksynkuulustelun, jossa saattoi käyttää konetta apuna tiedonetsintään.  Kurssipalautteen keräsin käyttämällä apuna google-drivea – opiskelijat täydensivät palautelomakkeen sähköisesti. Tämänkin käytännön harjoittelu vaatii vielä tottumusta: osa tiedoista hävisi taas ennen tallennusta ja joidenkin mielestä perinteisen paperi-lomakkeen täyttäminen olisi ollut parempi vaihtoehto.

Mitä seuraavaksi?
Varmasti jatkan käytäntöä tehdä oppitunneilla muistiinpanoja käsin tai tabletilla, opiskelijan oman valinnan mukaan. Mahdollisesti kirjoitamme joitakin essee-tehtäviä koneilla. Psykologiassa esim. termitestin voisi tehdä Socrative-ohjelmalla. Videopätkien katseluun tabletit soveltuvat myös kuten tietysti täytettävät lomakkeet tai monisteet voi lähettää opiskelijoiden sähköpostiin. Ryhmätöitä voi tehdä kätevästi Google Driven kautta.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

TVT ruotsin kielen opetuksessa

Tietokone ja dokumenttikamera/dataprojektori ovat tärkeä osa ruotsin kielen opetusta. Oppikirjasarjoissa on internetissä olevaa materiaalia, jota taululle heijastamalla voidaan yhdessä käydä lävitse. Internetin välityksellä on helppoa löytää autenttista materiaalia esimerkiksi ruotsinkielisten lehtien internetsivuilta. Myös ruotsinkielisten ohjelmien, kuten lyhyiden uutisvideoiden, löytäminen ja katsominen on helppoa. PowerPoint-esityksiä käytetään myös paljon, erityisesti kielioppia läpikäydessä.  Lisäksi kurssien kuunteluharjoituksissa ja -kokeissa käytetään langattomia kuulokkeita.

Tabletlaitteet ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia tvt:n käyttöön oppitunneilla. Ne ovat mahdollistaneet mm. nopeiden nettisanakirjojen käytön sekä kulttuuritietouden etsimisen luokkatilanteessa ilman, että täytyisi erikseen lähteä tietokoneluokkaan. Tabletlaitteita on käytetty esimerkiksi sana- ja verbikokeiden tekemisessä Socrative-ohjelman avulla. Tabletlaitteet yhdessä Google Drive-ohjelmiston kanssa tarjoavat myös useita mahdollisuuksia: kirjoitus- ja kielioppiharjoituksia, kokeita, jne. voi nyt tehdä suoraan esimerkiksi Google Driveen, josta ne on helppo jakaa opiskelijoille ja opiskelijat voivat tehdä tehtäviä esim. älypuhelimella, kotikoneella tai tabletilla.




perjantai 8. marraskuuta 2013

TVT lukion englanninkielen opetuksessa

Tietokonetta on käytetty jo vuosia, ja käytetään edelleen, kaikissa oppikirjan tekstien ja kuuntelutehtävien kuunteluissa toistamalla ne kaiuttimien kautta. Kurssien kuuntelukokeet sekä luokassa tapahtuvat ylioppilaskuuntelut, sekä kokeina että harjoituksina, kuunnellaan langattomilla kuulokkeilla.

Tabletteja on käytetty ääntämisen opiskelussa: opiskelijat kuuntelevat ja harjoittelevat tekstejä Sanoma Pron kunkin kurssin työhuoneessa ja sitten loppusilauksena lukevat sen tabletille Quick Voice Recorderia käyttäen. Kuuntelen tuotokset esim. opiskelijoiden tehdessä tehtäviä. Tablettien käyttö lisääntynyt englannin opiskelussa silloin, kun tabletit kulloisellakin ryhmällä käytössä. Lisäksi muutamalla opiskelijalla oma tabletti muulloinkin mukana.

Tietokoneen ja dokumenttikameran/dataprojektorin välityksellä katsotaan esimerkiksi englanninkielisiä uutislähetyksiä USAsta, Britanniasta jne. Samoin kuunnellaan erilaisia englanninkielisiä aksentteja esim. USAn eri osavaltioista, Australiasta, Jamaikalta ja ympäri englanninkielistä maailmaa. Oppikirjamateriaaleissa on myös paljon pelkästään internetissä olevaa materiaalia, joka katsotaan kunkin kurssin aikana dataprojektorin kautta.

Liikkeelle! -oppimisympäristö on myös käytössä ja sinne opiskelijat kirjoittavat lyhyitä englanninkielisiä viestejä, mutta myös laajempia kirjoitusharjoituksia; aikaisemmin kotikoneillaan tai tietokone-luokassa, ja nyt koulun lainaamilla tableteilla silloin, kun ne ovat opiskelijaryhmällä käytössä.


torstai 7. marraskuuta 2013

TVT kuvataiteen opetuksessa

Lukion kuvataiteen opettaja kuvaa TVT:n roolia omassa työssään:

Omassa työssäni voin hyödyntää tablettia monin eri tavoin. Helposti mukana kuljetettavana se on ollut mukanani palavereissa, kokouksissa, kotona yms. Sen avulla on ollut helppo käydä mm. Wilmassa tarkistamassa viestejä, poissaoloja, suorittaa arviointia ja kirjoittaa vaikka sähköpostiviestejä. Ylipäätään tabletti on tuonut joustavuutta omaan työhön.

Oppilaskäytössä tabletti on mahdollistanut nopean tiedon- ja kuvahaun kuvataiteen eri tehtäviin.

Tabletit tulevat tarjoamaan joustavamman ja nopeamman, joskín kevyemmän keinon kuvien ja videoiden ottamiseen. Tämä tuo joustoa ja antaa nykyaikaisen lähestymistavan kuvallisen materiaalin tuottamiseen ja jakamiseen vaikka verkossa.

Kuvataiteen opetuksessa tabletteja on hyödynnetty esimerkiksi veistosten tekemisessä. Työskentely on nopeutunut ja korvannut tulosteiden ja paperisten valokuvien käyttöä.

Opiskelija muotoilee punasavesta veistosta omasta koirastaan. 

Tietokone on ollut olennainen osa kuvataidetta jo toistakymmentä vuotta. Alussa luokassani oli yksi tietokone, nykyään kolme ja ensi vuonna jo viisi kappaletta. Tietokone on yksi kuvantekemisen väline ja sitä voi hyödyntää eri tavoin lähes kaikissa kuvataiteen töissä. Luokassani on lisäksi skanneri kuvien kaappaamiseen, kaksi tulostinta (A3 -kokoinen värilaser sekä A4 -kokoinen mustesuihku), sekä dataprojektori kuvien, powerpoint-esitysten ja elokuvien esittämiseen.

Videoita on kuvattu alusta asti alussa analogisella kameralla. Kymmenkunta vuotta sitten kamera vaihtui digitaaliseen DV- kameraan ja nykyään käytössä on kolme videokameraa, jotka tallentavat suoraan muistikorteille. Tämän lisäksi kuvataiteessa on viisi digitaalista järjestelmäkameraa, joilla kuvataan paitsi kuvataiteen tunneilla, niin niillä myös ikuistetaan mm. erilaisia koulumme tapahtumia eri käyttöön. Lukion vanhojen tanssit on kuvattu videolle jo 2000-luvun alusta ja niistä tehty dvd-levy on ollut oppilaiden lainattavissa omaan kopiokäytöön.

Luokan tietokoneissa on ajanmukaiset ohjelmat kuvien käsittelyyn sekä elokuvien editoimiseen. Kuvankäsittelyssä käytämme Adobe Photosopin Elements -ohjelmaa ja elokuvat editoimme Pinnacle Studion editointiohjelmalla.


torstai 31. lokakuuta 2013

Työpajoja opettajille

Lokakuun aikana TVT-tiimin opettajat järjestivät työpajoja opettajille. Kevätlukukaudella tehdyn kartoituskyselyn perusteella suunniteltiin ja toteutettiin kokonaisuudet kuvankäsittelyn perusteista, esitysgrafiikan perusteista, Google Drive -sovelluksen hyödyntämisestä sekä sähköisen kokeen teosta Socrativella. Kukin tiimin opettaja järjesti 30-60 minuuttia kestävän työpajansa kaksi kertaa lokakuun aikana.



Kun tablet-laitteet jaettiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille käyttöön toisen jakson ajaksi, pari päivää sen jälkeen järjestettiin ilmenneen tarpeen mukaan työpaja opettajille Samsung Galaxy Note -tabletin peruskäytöstä.



Osallistujien antaman palautteen perusteella sisällöt vastasivat ilmoittautumislomakkeen etukäteisinfoja. Monet ovat hyödyntäneet työpajoissa saamiaan oppeja syyslukukauden aikana ja aikovat hyödyntää lisää tulevaisuudessa. Omalla ajalla tapahtuvaa lisäharjoittelua estää monilla ajan puute. Siksi TVT-tiimin jäseniltä työpäivänkin aikana saatavaa tukea pidetään tärkeänä jatkon kannalta. Työpajojen kestosta  (30-60 minuuttia) kaikki osallistuneet olivat yhtä mieltä. Työpäivän päätteksi tämän pituiset työpajat ovat riittäviä uuden asian oppimiseen. 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Tabletit opiskelijoiden käyttöön

Syyslukukauden aikana hankitut tabletlaitteet annettiin toisen jakson alussa ensimmäisen vuoden opiskelijoiden käyttöön. Opiskelijat ja heidän huoltajansa allekirjoittivat käyttöönottositoumuksen. Opiskelijoita ohjeistettiin kuljettamaan tabletteja mukanaan kaikilla kyseisen jakson oppitunneilla. Ohjeistuksessa korostettiin, että laite tulee ladata kotona, jotta seuraavan koulupäivän aikana työskentely sujuu ilman katkoksia. Näppäimistöjen suhteen tehtiin ratkaisu, että näppäimistöt ovat käytössä vain koululla koulupäivien aikana.

Kolmannen jakson alussa laitteet annetaan toisen vuoden opiskelijoiden käyttöön samoin periaattein.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tablettipedagogiikkaa ja laitevertailua

Osaava-hanke järjesti Kannuksen lukiolla koulutusta tablettipedagogiikasta 23.4.2013. Kouluttajana toimi Tomi Dufva. Koulutuspäivän aikana käytiin läpi, miten tabletteja voidaan soveltaa opetuksessa ja millaisia mahdollisuuksia on niiden käyttöön tehokkaina työvälineinä. Monet eri sovellukset tulivat tutuiksi samalla kun mietimme niiden opetuskäytön mahdollisuuksia. Animaatioprojektin harjoittelussa opittiin laitteen työnkulkua eri sovellusten välillä. Päivän aikana käytiin myös keskustelua oppimisessa ja opetuksessa tapahtuneista muutoksista ja tabletlaitteiden tulosta opetukseen.



Tämän koulutuspäivän jälkeen vertailimme vielä kuluneen lukuvuoden aikana kokeilukäytössämme olleita yksittäisiä tabletteja ja teimme päätöksen lukiollemme hankittavista laitteista… Tabletaikakauteen siirtyminen tapahtuu Kannuksen lukiossa konkreettisemmin lukuvuoden 2013-2014 alkaessa.